Kaksi viikkoa sitten lauantaiaamuna puoli yhdeksältä istuin kiotolaishotellin aulassa odottamassa paikallista pariskuntaa, joka oli lupautunut näyttämään minulle buddhalaistemppeleitä. Enkä odottanut turhaan. Täsmällisesti sovittuun aikaan herrasväki W. saapui ja ohjasi minut ketterään autoonsa aivan hotellin ulko-oven edessä. Ajettiin Kioton länsiosiin vuoren rinteille. Ensimmäiseksi mentiin pikkuruiseen bambu-temppeliin keskellä oudon kiehtovaa bambu-metsikköä. Aamutuimaan temppelissäkin oli vielä niin hiljaista, että herra W. joutui kolistelemaan porttia sisään pääsemiseksi. Hetken odottelun jälkeen vanha nainen ohjaisi kumarrellen meidät oheisten kuvien huoneeseen, josta koko seinä avautui puutarhaan. Istahdimme tatamille. Vierähti tovi, kunnes eteemme ilmestyi kulhollinen kuohuvaa vihreää teetä ja asetilla keksintapainen, jossa siinäkin ryytinä vihreää teetä ja viereen taitettuna ohuen ohut paperi. Siihen oli piirretty lennokkaasti tussilla pari kirjoitusmerkkiä sekä bambunoksa.
Alkoi hiljainen, pitkä istunto. Ulkoa kuului lintujen viserrystä. Väliin rääkyivät korpit aa-aataansa. Auringon myötä valaistus muuttui ja sai suuntaamaan katseen yhä uusiin kauniisiin yksityiskohtiin edessä avautuvassa rauhallisessa näkymässä. Hartaana buddhalaisena herra W. tuntui harjaantuneen risti-istuntaan niin hyvin, ettei hänen tarvinnut hievahtaa pitkästi toista tuntia jatkuneen meditoinnin kuluessa. Kun rouva W. nousi kävelemään, minäkin tohdin oikoa kangistuneita koipiani. Ihmeekseni tunsin, kuinka keskittynyt luontonäkymän katselu tehosi: tunsin voivani hyvin. Tämä aamunavaus oli syvällisin Japanin-kokemukseni. Nyt toivon ja uneksin, että osaisin rauhoittua kotoisten luontokohteiden katseluun yhtä antaumuksellisesti kuin bambu-temppelissä.
Kaksi viikkoa sitten lauantaiaamuna puoli yhdeksältä istuin kiotolaishotellin aulassa odottamassa paikallista pariskuntaa, joka oli lupautunut näyttämään minulle buddhalaistemppeleitä. Enkä odottanut turhaan. Täsmällisesti sovittuun aikaan herrasväki W. saapui ja ohjasi minut ketterään autoonsa aivan hotellin ulko-oven edessä. Ajettiin Kioton länsiosiin vuoren rinteille. Ensimmäiseksi mentiin pikkuruiseen bambu-temppeliin keskellä oudon kiehtovaa bambu-metsikköä. Aamutuimaan temppelissäkin oli vielä niin hiljaista, että herra W. joutui kolistelemaan porttia sisään pääsemiseksi. Hetken odottelun jälkeen vanha nainen ohjaisi kumarrellen meidät oheisten kuvien huoneeseen, josta koko seinä avautui puutarhaan. Istahdimme tatamille. Vierähti tovi, kunnes eteemme ilmestyi kulhollinen kuohuvaa vihreää teetä ja asetilla keksintapainen, jossa siinäkin ryytinä vihreää teetä ja viereen taitettuna ohuen ohut paperi. Siihen oli piirretty lennokkaasti tussilla pari kirjoitusmerkkiä sekä bambunoksa.
Alkoi hiljainen, pitkä istunto. Ulkoa kuului lintujen viserrystä. Väliin rääkyivät korpit aa-aataansa. Auringon myötä valaistus muuttui ja sai suuntaamaan katseen yhä uusiin kauniisiin yksityiskohtiin edessä avautuvassa rauhallisessa näkymässä. Hartaana buddhalaisena herra W. tuntui harjaantuneen risti-istuntaan niin hyvin, ettei hänen tarvinnut hievahtaa pitkästi toista tuntia jatkuneen meditoinnin kuluessa. Kun rouva W. nousi kävelemään, minäkin tohdin oikoa kangistuneita koipiani. Ihmeekseni tunsin, kuinka keskittynyt luontonäkymän katselu tehosi: tunsin voivani hyvin. Tämä aamunavaus oli syvällisin Japanin-kokemukseni. Nyt toivon ja uneksin, että osaisin rauhoittua kotoisten luontokohteiden katseluun yhtä antaumuksellisesti kuin bambu-temppelissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti