Allittelua

Sattuipa hyvin, kun vanhojen koulukaverien tapaaminen osui Allin päiväksi. Saman nimisen veneen omistaja muisteli lämpimästi paattia ja juhlisti hetkeä tarjoamalla koko porukalle päiväkahvit. Kylkiäisenä tuli hyvää omenatorttua ynnä vaniljakastiketta. Onnea vaan kaikille Alleille!

Kesken kaiken

Rakennusmiehiä ramppaa, putkihomma on pitkällä. Varsinainen vika korjattiin eilen helpommin kuin ensin luultiin. Nyt on ahdas aukkokin ummessa. Huomenna ehkä onnistuu laatoitus, jos pika-ainein tehty valu on kuivunut riittävästi. Sitten päästään varsinaiseen asiaan, kylppärin toilettituolin palauttamiseen putken päähän. Kesken tätä kaikkea iski päähän ajatus, että kunnon kylpyyn toki pääsee vaikka heti.

Ei edes tarvinnut lähteä kauas, kun nääs naapurikaupungista löytyy kylpylä. Pikkurahalla tämä putsattu paratiisi otti eläkeläisen siuntiolaisvieraineen huomaansa siksi aikaa, kun kotikylppärissä aherrettiin. Oli hauska havaita, että remonttimiehet ovat jättäneet hyvää jälkeä täälläkin. Sauna- ja allasosastoa on kohennettu, vesivoimistelutila kokonaan korjattu. On oikein vedenalaiset värivalot! Ja upeat siniset mosaiikkiseinät välkehtivät lähes sateenkaaren tapaan. Paratiisia kerrakseen räntäsateisena keskiviikkona...

Veikeä joululahja

Vuosi sitten luin P. D. Ouspenskyn Sirpaleita tuntemattomasta opetuksesta, jota kirjan takakansi mainostaa klassisena tutkimusmatkana itämaiseen ajatteluun ja filosofiaan. Kummatkin olivat minulle entuudestaan etäisiä. Hiukan tuntumaa aihepiiriin olin saanut parista Carlos Castanedan kirjasta. Nyt kun olen Bennetin lukemisen loppusuoralla, alkaa jo tuntua tutulta.

Tällaisista teoksista saisi opastusta itsensä tutkiskeluun ja kasvattamiseen, jos osaisi paneutua asiaan. Havahdun nykyisin aika ajoin siihen, kuinka kiinni olen arkisissa askareissani. En edes tunne muuttumisen tarvetta. Silti mainittujen kirjailija-ajattelijoiden teksti vaikuttaa. Joskus huomaan yrittäväni itsetarkkailua teosten tarjoamien harjoitusten mukaisesti. Ehkä tässä vaiheessa merkittävintä ja tunnistettavinta on se, että nykyisin punnitsen entistä monipuolisemmin, mihin sitoumuksiin suostun tai tehtäviin ryhdyn. Onkohan kyse vapautumisesta?

Ahdas paikka

Kaksi putkimiestä ihmetteli päivällä, kuinka kummassa risan osan saa vaihdetuksi. Väläyttivät sellaistakin, että lattiaa ehkä on revittävä lisää. Se tietäisi sähkökaapelien särkymistä ja taas lisää repimistä, jotta lattialämmitys saadaan palautetuksi. Elän huonojen uutisten aikaa. Hyvää on se, että korjaajat tulevat ja mitä ilmeisimmin saavat kuin saavatkin vessan ja vedet toimintakuntoon - ennen pitkää.

Melkoinen isoäiti

Sain ystävältä lainaksi Erkki Tuomiojan laajan tutkimusraportin isoäidistään Hella Wuolijoesta. Teos on paljon enemmän kuin pelkkä elämäkerta; se on ylen tuhti paketti viime vuosisadan tietyistä toisiinsa kytkeytyvistä kaupallisista ja poliittisista tapahtumista Virossa, Suomessa, Ruotsissa, Englannissa ja Neuvostoliitossa. Kuuluisia sekä aivan outoja nimiä vilisee sivuilla niin paljon, että teoksen lopun henkilöhakemistoa on peräti kymmenkunta sivua. Lukija joutuukin valikoimaan, mitkä sivut sivuuttaa silmäillen hakuteosten tapaan, mitkä taas kannattaa lukea tarkkaan.

Hämmästyttävän moniulotteinen henkilö Hella Wuolijoki on ollut: koululahjakkuus, lehtinainen, suurten bisnesten suvereeni hoitaja sekä kartanonomistaja, joka kannatti kommunismia ja toimi Neuvostoliiton hyväksi; hän koki konkurssin, mikä pakotti muuttamaan suuntaa ja tarttumaan tosi toimin kynään - syntyivät yhä suositut Niskavuori-sarjan teokset ynnä paljon muuta, osa teoksista vankilassa sodan aikana. Sotien jälkeisen ajan suhdanteet toivat vapauden ja veivät toviksi Yleisradioon pääjohtajaksi. Lopulta kirjailijantyö oli se, johon Wuolijoki aina palasi ja jossa hän saavutti pysyvimmät voittonsa. Harvalta löytyy lähipiiristä Hellan mittaisia renessanssihahmoja. Komea isoäiti, komea myös tyttärenpojan tutkimus tästä ihmeteltävästä ihmisestä.

Oi, on aika blinien

Jokirannassa tarjoillaan sesonkien mukaisesti kaikkea hyvää. Pikku perinteeksi serkun kanssa on jo muodostunut ennakoida laskiaisesta alkavaa pääsiäisen odotusta ja käydä nauttimassa joen itäisen rannan ravintolalaivassa yksi blini työtarpeineen. Niihin kuuluu myös snapsi. Tämänvuotinen rituaali tuli hoidetuksi illansuun sinisenä hetkenä. Kelpasi!

"Talven" selkä taittuu

On Paavon-päivä. Vanhakansa tiivisti kokemuksensa tammikuun 25:nnestä sanontaan, jonka mukaan Paavona talven selkä taittuu. Nykykansa ihmettelee ainakin Lounais-Suomessa, minkä ihmeen talven. Päivän pari on silloin tällöin pikku pakkasessa yritellyt sadella lunta, kunnes saman tien on taas palattu plusasteiden puolelle jatkamaan oloa raskaan pilvipeiton alla. Tänään on onneksi toisin, sillä aurinko paistaa. Pakkasesta ei nytkään ole tietoa. Mutta perimätieto kertoo, että muun muassa 67 vuotta sitten Turussakin oli Paavon-päivänä pakkasta peräti - 40 C-astetta. Kylmyys tunkeutui rakennuksiin. Äiti muisteli usein, kuinka hän oli palellut täkäläisessä, kuuluisassa Heideckenin synnytyslaitoksessa toimittaessaan minua isälleni nimipäivälahjaksi.

Ojennan mielessäni kuvan kuihtumattoman kukan sitkeälle äidilleni siellä jossakin.

Paska juttu

 

Viemäri täysin sökönä! Remontti laajeni mutkasta minunkin puolelleni niin, että tässä nyt ollaan ilman vessaa. Alakerran isäntä piipahti eilen illansuussa tarkastamaan, aionko yhä istahtaa pytylleni. Hänen niskaansa olisi saattanut sataa muutakin kuin pennejä taivaasta. Vahingoniloakin oli havaittavissa, kun minä jouduin vielä isompaan pulaan kuin alakerran väki konsanaan.


 

Silti hätä ei ole tämän näköistä isompi, kun sain kehitellyksi varavessan. Nyt luikin aamuin illoin pohjakerroksen saunaosaston eriöön ämpäri kädessä. Kun ei viemäri vie, niin minä vien - ainakin yli viikonlopun.   

Miehiä tosin ilmaantui iso liuta jo ennen yhdeksää työtä aloittamaan, mutta kaikki häipyivät lähes saman tien, kun uusin tilannearvio oli tehty ja pytty irrotettu. Tänään tehdään reikä seinään. Sitten kai odotellaan, milloin putkimiehet ehtivät tulla korjaamaan varsinaisen vian.

Putki vaihtuu

Alakerran kylpyhuonetta on melkoisesti purettu, jotta vuotava putki saadaan vaihdetuksi. Kävin minäkin jo puoli yhdeksän aikoihin kuulostelemassa, miten korjaus edistyy. Kaksi putkimiestä näytti ihmettelevän, mihin kohtaan sopis tarttua paperipäällysteisin eristein vuoratuissa putkissa. Pari päivää sitten jo sain tietää, ettei minun täysin remontoituun kylppäriin sittenkään tarvitse tulla aukkoja avaamaan. Nyt kellon näyttäessä vähän yli 9:ää mitään erityisiä ääniä alhaalta ei kuulu vieläkään. Taitaa tuumaustuokio jatkua. Itse voin auttaa asiaa varomalla visusti oman kylppärini käyttöä. Kaikki muu on harrasta toivomista: kunpa ongelma saataisiin pois päiväjärjestyksestä ilman uusia pulmia!

Täysosuma

Eläkeläisten ja muiden vapaana olevien viihdykkeeksi TV-2 lähettää tiistai-iltapäivisin Suomi-leffoja. Liityin kokeeksi katsomaan, miltä tuntuu elokuva, joka on tehty syntymävuonnani.

Hannu Lemisen ohjauksessa irrottelivat Aku Korhonen, Ansa Ikonen, Siiri Angerkoski, Joel Rinne, Turo Kartto ja Sylvi Palo niin, että Tapani Maskula, Turun Sanomien tiukka kriitikko, tarjoili yhä Täysosumasta neljä tähteä. Mutta ammattiveli Pekka Eronen arvioi tämän "vaatimattoman sota-ajan komedian" vain kahden tähden arvoiseksi. Taidan kallistua Maskulan kannalle loistonäyttelijöiden, kuvauksen ja musiikin takia.

Aku Korhosen helsinkiläishotellin ylivahtimestari, joka suostuu lomallaan esittämään rikkaan tytön isää muka kauppaneuvoksena, taituroi kaikissa tilanteissa hämmentyneen luonnikkaasti ja tulee suuremmin vastaan hangoittelematta vedetyksi Siiri Angerkosken esittämän sikatilallisen kainaloon. Pikku hiprakassa pari laulaa ikimuistoisen serenadin lumiukolle. En ihmettele kummankaan suurta mainetta huippunäyttelijöinä.

Veikeää ja somaa oli katsella nuorten parinhakuyrityksiä, joissa Ansa Ikonen kirmaili sekä koijari että insinööri kintereillään. Huijaukset paljastuivat suuremmin tuskaa tuottamatta, oikea pari sai toisensa - eikä ylivahtimestarikaan joutunut aivan yksin jatkamaan poikamiespäiviään.

Näin kansalaisia viihdytettiin silloin, kun linja-autot kulkivat puukaasuttimien voimalla pääsemättä kunnolla mäkeä ylös. Sellainenkin ihme elokuvassa näkyi. Filmeissä oli myös mahdollista toteuttaa useimmille ulottumattomissa olevia unelmia. Niihin kuului kepeän ylellinen oleilu hienossa hotellissa, palveluskuntaa kanniskelemassa laukkuja ja tarjoilemassa drinkkejä, miehillä muhkeat pussipunttiset golf-housut hiihtoreissullakin, naisilla turkiksia, iltapukuja ja hassuja hattuja, juhlia päivin ja illoin. Ja kaiken kruununa loisti vielä se juonen palkitseva käänne, että nuori nainen sai hetken esittää rikasta ja pystyi itse maksamaan koko lystin veikkausvoiton täysosumalla.

Luontoa kuvina ja sanoina

Vasta viime aikoina olen selaillut Luonto-lehtiä. Yhä uudestaan hämmästyn kuvien upeutta. Oheinen kansikuva vangitsee paitsi katsomaan lintua silmiin myös sen höyhenten järjestynyttä kauneutta. Värityskin lumoaa. Kuviin liittyviä juttuja tulee luetuksi vain niukasti sieltä täältä, niin vahvasti kuvat nappaavat katsojansa. Herää tarve yritellä itse kuvien ottamista luontokohteista. Samantapaisen sytykkeen sain Eeva Kilven Naisen päiväkirjan tarkoista luontokuvauksista. Niiden sävykkäitä, usein niukkoja ilmauksia ihmettelin ja ihailin samoin kuin luontokuvien ottajien kykyä välittää kohteesta myös omia tuntemuksiaan. Tässä kuvien rinnalle sellainen katkelma Kilven kirjaamista luontohavainnoista, joita ei kai pysty sisällyttämään ainakaan yhteen still-otokseen:"--Käki kukahtelee. Pikkulinnut sirkuttelevat, eivät enää värise. Ruoho on kasvanut sateitten aikana. Jos huomenna on pouta, se nostaa päänsä pystyyn. Koivujen rungot hohtavat valkoisina viiltoina maisemassa - kielikuva joka iskostunut mieleeni täällä ja jota en pysty korvaamaan millään muulla. Mäntyjen rungot puuntavat. Pohjoinen näyttää pilvenriekaleitten alta kellankuultavan taivaanlaipion. Etelässä näkyy sinistä. Pihlaja kukkii valkoisena kuohuna kallion alla, mutta pellolla kiviaidan luona on sade sen jo ruskettanut. Täytyy oikein ikkunoista kiertää katsomassa tämä poudan lupaus, tämä poudan ihme.--" Kevät nostattaa jo intoa mielessä. Jotakin uutta pitäisi saada syntymään! Ehkä se uusi löytyy videokuvaamisesta...

Ihmiset kuin muurahaiset

Monen ylettömän synkän päivän jälkeen tuuli lakaisi pilvet taivaalta. Ja mitä se saikaan ihmisissä aikaan! Jokirantaan ilmestyi kävelijöitä niin kuin muurahaiskeon pintaan elämää auringon paahtaessa kekoa. Kuva ei aivan selkeästi puhu puolestaan, mutta paikalla olleena todistan, että väkeä oli ja on liikkeellä. Jotkut penkeille istahtaneista halailivat autuaasti. Ulkoinen lämpö tuntui houkutelleen esiin lämpöä sisältä keskenään jaettavaksi. Sen hehkun tunnisti ohikulkijakin.

Siivousko helppoa?

Kun uusi, nopea PC pikku hiljaa valtaa paikkaa läppäriltä, on tullut minunkin mieleeni, miten koneiden välille saisi sekä yhteistyötä että työnjakoa. Wlan lienee käyttökelpoisin ratkaisu, kun kerran läppärissä itsessään jo on sellaisen mahdollistava viritys. Ensin olisi kuitenkin osattava siivota läppäri, ettei se suotta hidastele verkko- tai muissakaan tehtävissä.

Ymmärrän yskän, osaankohan hoitaa sen? Apuneuvoja onneksi löytyy kuten Kotimikro-lehden mukana tullut Ashampoo Win Optimizer 3 -ohjelma. Siihen perehtyminen kysyy hiukan vieteriä, sillä romaanit ja muut himoittavat lukemiset on sysättävä syrjään, kunnes siivousurakka on tehty.

Ihme ja kumma, työvuosina minussa ei suuremmin ilmennyt halua opiskella PC:n kohentelua - nyt sellaistakin on havaittavissa.

Eeva Kilpi sytyttää

Löytyipä alesta sellainenkin kirja, joka piti otteessaan. Eeva Kilven Naisen päiväkirja (1978) on katkelmallinen ja hyvin henkilökohtainen, näennäisen vaatimaton. Tarkka oman itsen, läheisten ja ympäristön, etenkin luonnon, havainnointi välittyy lukijalle niin, että tämä lumoutuu yhtä lailla kielestä kuin avaran syvällisistä ajatuksista. Moni muukin on niitä tutkinut, sillä kirjasta on otettu useita painoksia. Kuudes ilmestyi v. 2000. Päiväkirja kattaa vuoden 1976 huhtikuusta marraskuuhun. Vuotta ei mainita suoraan, vaan kommentoimalla aika ajoin radiouutisia kuten Montrealin olympialaisia, joissa mm. Lasse Viren juoksi kultaa. Alkukuukaudet saavat paljon tilaa. Kirjoittaja elää vaikeaa masennuskautta, vetäytyy yksinäisyyteen kesämökilleen, pakottautuu kirjoittamaan uutta teosta. Alkukesä on säiltään kurjaakin kurjempi, pelkkää kylmyyttä ja sadetta. Luonto tuntuu toistavan kirjoittajan henkistä tilaa. Vähin erin lämpiää, kasvit alkavat kukkia ja rehottaa. Myös tekstiä syntyy, ensin pari kolme sivua kerrallaan, sitten jo useita sivuja kuin ihmeenä tekijälle itselleen. Erakkous rakoilee, kun joku omaisista tai ystävistä ilmestyy paikalle. Päiväkirjaan tulvii pohdintoja kävijöistä ja visiittien jälkimainingeista. Kesän lähestyessä loppua häämöttää myös se hetki, jolloin käsikirjoitus lähtee kustantajalle. Silloin mökkiajan yksinäisyys on jäänyt taakse, ihmiset kaupungissa ovat saaneet kirjoittajan joukkoonsa. Lokakuu tarjoilee ihanina ilmoina kauneutta ja lämpöä, henkisestikin vaikeudet ovat takana. Kuulostelin itseäni tarkkaan varsinkin niiltä osin, kuin Kilpi tarjoili tuskaisia tuntojaan suhteista lapsiinsa, kolmeen poikaan, joista kesällä 76 kaksi yhä asui äitinsä kanssa. Isä oli poistunut kuviosta kymmenen vuotta aiemmin. Yhteisiä ovat äitiyden kokemukset ainakin, mitä poikiin tulee.

Kauneus katoavaista?

Putkivika löytyi eilen. Alapuolellani asuvien kylpyhuoneen kohdalla viemäriputki on haljennut. Nyt ei sovi ammeellisten kylpeä eikä minunkaan suihkussa lotrata. Tänään revitään alakerrasta kaappeja, että päästään piikkaamaan auki seinää, jonka takana vuotaa. Vielä ei tiedetä, kuinka ylös putki on halki. On mahdollista, että myös minun kylpyhuoneeni kokee kovia. Oheinen kuva saattaa olla viimeinen dokumentoitu muisto kauniista tilasta, jota repimisen jäljiltä tuskin saadaan palautetuksi täysin ennalleen. Pikku murhe maailman kaikkien surujen seassa, mutta murhe kuitenkin.

Mitä löytyy?

Aamu on alkanut äkkinäisellä ylösnousulla. Piti ehtiä kylpyhuoneesta pois ja vaatteisiin, ennen kuin putkimiehet rynnistävät taloon etsimään viemärivikaa. Kello on jo kohta puoli yhdeksän, mutta vielä on hiljaista. Sitä paitsi alakerroksista miehet aloittavat, kuten oheinen tiedote ilmoittaa. Tämän päiväinen homma saattaa siis jossain määrin ohittaa minut.

Vähin erin olen alkanut huomata, mitä hankalaa kerrostaloasumisessa on. Milloin missäkin kerroksessa on meneillään jonkin asunnon iso remontti. Siitä seuraa paitsi meteliä myös se, että vesi on tämän tästä katkaistuna. Vaikka ala-aulassa aina on ilmoitettu lapulla vesikatkokista, käy helposti niin, ettei lappua ole pannut merkille. Sitten joutuu manailemaan veden puutetta, kun tilanne selviää hanan yskiessä tyhjää.

Mutta tällaiset tilanteet ovat pikku harmeja. Iso mörkö on 45-vuotiaan talon täydellinen putkiremontti. Kummasti ovat alkaneet kiinnostaa julkisen sanan jutut aiheesta. Tallessa on lehtileikkeitä, joissa tarkastellaan uusia, entistä kevyempiä menetelmiä putkistojen korjaamiseksi. Mikäli työ on järkevästi tehtävissä muuten kuin vaihtamalla kaikki putket, pienenisivät kustannuksetkin tuntutuvasti. Panen toivoni noihin uusiin mentelmiin monen pitkään talossa asuneen tavoin. Pahimmillaan remontti näet voi nostaa asumiskustannuksia niin paljon, että yksi jos toinenkin osakas joutuu myymään asuntonsa.

Pankit ovat tietysti huomanneet tässä markkinaraon: esim. Nordea tarjoaa "tuotetta" nimeltä joustoluotto. Vähävarainen osakkeenomistaja voi ottaa henkilökohtaisen lainan, maksaa sillä pois osuutensa taloyhtiön remonttivelasta ja maksaa pankille korkoa lyhentämättä lainaa. Korot saa vähentää verotuksessa. Yleensä kuulemma laina-ajaksi sovitaan kymmenen vuotta, jonka umpeuduttua laina voidaan uusia, kunnes osakkaan perikunta maksaa velan.

Vaikka remontit uhkaavat, en vielä ole muuttamassa pois enkä ainakaan takaisin omakotitaloon.

Jännitän vain sitä, löytyykö tänään vika, jonka voi saman tien korjata. Ehkä varsinainen putkiremontti siirtyy vielä muutaman vuoden päähän.

Totista touhua

Vielä tulee kutsuja istahtaa koulunpenkille. Varsinais-Suomen Kiinteistöyhdistys ry:n tilaisuuden aiheina Turun messukeskuksessa olivat taloyhtiön hallituksen tehtävät ja vastuut. Sitkeästi istuin paikallani lähes loppuun asti, kun pari kiinteistökysymyksiin erikoistunutta lakimiestä - ekana nainen - avasi 110-päisen yleisön silmiä ymmärtämään tai ainakin ajattelemaan sekä taloyhtiön rahoitusta ja siihen liittyvää päätöksentekoa että illan otsikon ilmoittamia kysymyksiä. Täyttä asiaa siis taloyhtiöidensä hallituksessa istuville. Siihen porukkaan olen kuulunut kolmatta vuotta, joten oli aika osallistua koulutukseen. Silti olen päättänyt jättää koko homman jollekulle nuoremmalle, koska kotiyhtiöni hallitus joutuu lähitulevaisuudessa paneutumaan mm. putki- ja hissiremonttiin. Täytyy myöntää, että ilmassa on hiukan rintamakarkuruutta, enemmän kuitenkin väsymistä ainaiseen rakentamiseen ja remontoimiseen.

Kuohuvaa

Äkkiä sitä bloginpitäjä joutuu ymmälleen. Piti ihan pikaisesti kirjoittaa tämän päivän pikku juttu kuvan kera, mutta tuttu näkymä, jossa on selvät kohdat kuvien selaamiseksi ja liittämiseksi, ei ilmestynyt näkyviin. Myöskään tekstityyppi ei ole kohdallaan. Nyt kuohuu ihan muu kuin sampanja lasissa, vaikka siitä piti tulla päivän juttu. Kävin näet puoli kahdelta onnittelemassa erästä täkäläistä neuvosta, jonka vaimo on vanhoja kouluaikaisia tuttujani. Oli tarkoitus maalailla, kuinka Turussa eletään härkäviikkoja vaaleanpunaista sampanjaa naukkaillen ja herkkuja haukkaillen. Isottelun puhti hävisi tähän kummaan näkymään, johon ei edes kuvaa saa liitetyksi, vaikka sen vartavasten kotona nappasin Pommacia lasissa, kun en kehdannut juhlatalossa kaivaa kameraa kassista.

Kohta sammuu

Näin Nuutin päivänä joulu on valmis siirrettäväksi naftaliiniin. Huushollista häviävät punaiset liinat, tyynyt ja muut vähät joulun merkit. Suurimpana muutoksen huomaa, kun parvekkeelta sammuu valopuu. Se on yli kuukauden valaissut öisen kuhkijan askelia, joita kevät saa vastedes ohjata. Pitenevät päivät helpottavat kaikkien muidenkin kulkijoiden elämää. Tervemenoa kaamos!

Nyt se alkaa!

Olen avannut ihan itse uuden tietokoneen ja löytänyt sen sisuksista mm. oheisen kuvan. Se saa kertoa, kuinka komeasti värit toistuvat kunnon värkeissä. Enpä olisi uskonut, että muutos entiseen pikku näyttöön on niinkin suuri kuin sen edessäni näen. Tätä havaintoa on hankala välittää pelkin sanoin vaikka kuinka vakuuttaisin. Vakuuttelut sikseen, kun edessä on työmaa, johon perehtyminen ottaa aikansa. Kaikenlaista kiehtovaa uutta tuli silmäillyksi jo illalla, kun konetta viriteltiin käyttöön. Kunpa en vallan juuttuisi istuksimaan ihanuuden ääressä ja penkomaan sen loputtomia mahdollisuuksia.

Voihan Vista

Tuore näkymä mummun työhuoneesta kertoo uutisen, sillä eilen sain puretuksi paketeista sekä tietokoneen keskusyksikön että näytön, kumpikin tuhteja ja tuliteriä. Läppäri, jolla olen tullut juttuun runsaat pari vuotta, sulki häpeillen luukkunsa, kun kuvassa piti antaa uutuuksille tilaa. Pikku hiljaa läppäri siirtyy syrjemmälle, mutta ei suinkaan eläkkeelle. Sille on vielä monenlaista käyttöä.

Innostus kuvahommiin sai tarttumaan tammikuun tarjoukseen kunnon pelistä, josta vääntö ei lopu, vaikka yrittelisin videokuvien editointia. Sellainen puuha näet on mielessä. Voi kai sanoa, että on aikoihin eletty, kun mummutkin näin innostuvat koneista. Eikä tässä kaikki: on suostuttava opiskelemaan Vistan ihmeet ja saatava ne toimimaan omassa käytössä. Ihan omin avuin urakasta en selviä. Mutta niin kauan kuin erinäiset yhteistyö- ja avunantosopimukset ovat voimassa, uuden yrittäminen ei pelota.

Ehkäpä pikapuoliin laulelen, että oi Vista, Vista, sua ilman en saata olla. Ja sitten kun Vista on riittävästi kesytetty, alkaa tuttavuuden yrittely toistaiseksi ihan oudon videokameran ja yhtä oudon edintointiohjelman kanssa - että sitä rataa jokirannassa kohti kevättä.

Hidas tulo kaapista ulos

Jussi Lehtosen suomentama Alexis: turhan taistelun kuvaus (2001) on nyt luettu. Melkoista taistelua vaati lukeminenkin, koska vajaassa sadassa vuodessa - kirja ilmestyi ensi kerran 1929 - homoerotiikkaa ei ainakaan taiteessa enää salailla, kuten Marquerite Yourcenar nuoruudenteoksessaan tuskaillen tekee.

Tarkat havainnot itsestä ja ympäristöstä sekä ajoittain syvällisen oloiset tulkinnat muun muassa musiikista osana homouttaan vastaan kamppailevan minä-henkilön sisäistä maailmaa pitivät minut kiinni lukupuuhassa. Siinä kyllä auttoi se, ettei sivuja ollut kuin 109.

Kiintoisa, joskin nykynäkökulmasta melko tavanomainen ratkaisu on kirjoittaa tunnustuskirja vaihtamalla keskeisen henkilön sukupuoli toiseksi kuin tekijän. Mutta lukijaa ei helposti hämätä, sillä pitkää kirjettä suoltavaa Alexista ei osaa mieltää mieheksi. Kenties vaikuttavinta kuvauksessa on se, miten sukupuoli-identiteetin poikkeaminen ympäristön ja samalla oman itsenkin odotuksista tuottaa masennusta ja sen hoitoyrityksinä uskonnollista kilvoittelua.

Alexiksen tarinalla Yourcenar, itsekin vanhan aatelissuvun jälkeläinen, ilmeisesti selvitti oman suuntautumisensa, koska Internet-hauissa hänestä löytää runsaasti lesbomainintoja. Hänen myöhempi kirjailijanmaineensa ei kylläkään nojaa lesbouteen, vaan teosten nerokkuuteen.

Lukuelämykset

Hain aamulla pari tilaamaani alekirjaa. Toinen niistä on Marguerite Yourcenarin Turhan taistelun kuvaus. Sen ostin, koska vuosien takainen tuntuma saman kirjailijan Hadrianuksen muistelmista on yksi täysin valtaansa ottaneista lukukokemuksista. Yhtä vangitsevaa oli lukea hänen kirjoittamaansa pienoisromaania Armonlaukaus. Se on hyllystäni kadonnut. Ehkä olen sen lainannut tai antanut jollekulle. Hämärästi muistan teoksen jonkin Baltian maan sota-ajan kuvauksena, jossa aatelisperheen kotiin on pakko ottaa miehittäjien upseereja. Muutaman perheenjäsenen ja upseerin välille syntyy toinen toisensa tajuava kosketus, joka ei teoksen esittämissä oloissa voi jatkua ja kehittyä, mutta saa lukijan pohtimaan katastrofin keskelle äkkiä aukevia inhimillisyyden keitaita. En muista, miten kirjan nimi tulee perustelluksi. Mutta pysyvän jäljen kirja on minuun jollakin tavalla jättänyt.

Samaa voin sanoa Yourcenartin kuuluisimmaksi mainitusta teoksesta Hadrianuksen muistelmat, joka on historiallinen romaani.

Nyt lukemista odottaa kirjailijan varhaisteos, esipuheineenkin vain satasivuinen. Saa nähdä, kykenenkö yhä vaikuttumaan Yourcenarin tekstistä kuin silloin ennen. Toistaiseksi osaan sanoa vain sen, mitä takakansiteksti lupaa: Alexis eli Turhan taistelun kuvaus on aristokraattiperheen turhautuneen vesan tunnustuskirje vaimolleen.

Tongin taas hiukan Wikipediaa omaksi ja muiden iloksi. Tässä löytöjä: Marguerite Yourcenar (oik. Marguerite Cleenewerck de Crayencour, 8. kesäkuuta 1903, Bryssel – 17. joulukuuta 1987, Mount Desert Island, Yhdysvallat) oli ranskalainen kirjailija, joka ensimmäisenä naisena hyväksyttiin Ranskan akatemiaan vuonna 1980. Hänen valintaansa tuki hyvin voimakkaasti akateemikko Jean d’Ormesson, joka lausui myös tervetuliaispuheen hänen tullessaan Akatemian jäseneksi.

Mummun lounastarjoilu

Keittiö on pikku hiljaa muodostunut paitsi omaksi myös lastenlasten lounaspaikaksi. Ruoka houkuttelee, samoin maisemat. Nyt ikkunasta näkyy vain hiukan komeaa vanhaa kivitaloa, jonka kohtalo puhuttaa turkulaisia: pitäisikö rahapulassa rämpivän kaupungin myydä vai pitää kiinteistö? Jos olisin ottanut kuvan tyttärentyttären vasemmalta puolen, olisi ulkona näkynyt joki, pari laivaa, Auransilta ja Kaskenahteen rakennuksia taustanaan Vartiovuorenpuisto.

Tänään keittiöbaarissa tarjolla oli satunnaisia sattumia: salaattia, tomaatteja, kurkkua, marinoituja valkosipuleita, hiukan loimulohta, sitruunaa, keitettyä kananmunaa, ruisleipää. Juotavaksi kelpasi tavalliseen tapaan piimä. Jälkiruuaksi riitti tällä kertaa tee, kun mitään erityistä ei ollut valmiina. Ja aina talosta löytyy voileipäkeksejä sekä niiden päälle omenahilloa niin, ettei pelkkään teehen tarvinnut tyytyä.

Huomenna tarjoilu jatkuu, kun pojantytär tulee luokka- ja jumppakaverinsa kanssa syömään. Silloin neidit saavat ihan ehtaa makkarasoppaa. Jälkiruuaksi on tarjolla varma menestys: pannukakkua mansikkahillon kanssa.

Svenskaa

Syksyn mittaan tuli palautetuksi käyttökuntoon melkoisen hukassa ollut ruotsin taito. Kykenin sitä ketterästi lukemaan, mutta se puhuminen - voi änkän änkkää! Neljännesvuosisata ehti vierähtää vähällä ruotsilla. Ihmeekseni jostakin tajunnan uumenista löytyi se kerran opittu ja osattu niin, etten enää häpäissyt itseäni, kun piipahdin Tukholmassa joulukuun alussa.

Tänään olisi jälleen jaksettava hilata itsensä ensin Auransiltaa joen yli, sitten vielä Kaskenahde mäen päälle asti. Siellä sijaitsee nykyinen työväenopisto komeassa kivitalossa, jonka kolmannessa kerroksessa noin viidentoista ihmisen porukka toivottavasti taas on koolla klo 18.30 - 20.

Kun kerran leikin aloitin, aion sen kestää hamaan huhtikuun puoliväliin. Sanotaan, että lopussa seisoo kiitos. Kuinkanhan iso?

Korva tarkkana

Viime aikoina äänet ja äänimaisemat ovat olleet siinä määrin esillä, että innostuin tänään pitkästä aikaa tarttumaan kuunnelmatarjoukseen. Radioteatteri näet esitti ja esittää uudestaan huomenillalla liettualaisen Daiva Cepauskaiten näytelmän Pavut (Pupos) kuunnelmasovituksena. Se kuorii vanhan avioparin suhteesta esiin tuskastuttavia piirteitä, mutta paljastuksista paistaa myös huima kiintymys mustasukkaisin maustein. Tapahtumat tihentyvät jännittäviksi, kun pariskunta juuttuu talonsa omatekoiseen kellarihissiin. Ovi ei aukea, hissi ei liiku, kuolema alkaa kolkutella. Kellariin matkalla olleet pavut tarjoavat helpotusta nälkäisille. Mies kuvittelee, huvitteleekin yhteisen kuoleman ajatuksella. Hirtehishuumori vaihtuu kiukkuun ja sättimiseen, kunnes etenkin vaimosta irtoaa lupauksia miehen paremmasta kohtelusta siltä varalta, että häkistä päästäisiin. Jouko Grönholm vertaa asetelmaa päivän Turun Sanomissa (s. 20) August Strindbergin Kuolemantanssiin, vaikka sävyt eroavat. Kerrassaan oivallista kuultavaa! Sekä näyttelijöiden luoma vaikutelma 50 vuotta keskenään naimisissa olleesta miehestä ja vaimosta että kaikki ääniefektit rakensivat uskottavaa mielikuvaa siitä, mitä ihmisille umpiossa tapahtuu, miten he toimivat. Hain, mutta en löytänyt, avaimia allegoriaan. Ehkä kuunnelma tarkoittaa jotakin enemmän kuin tapahtumain kulku ja henkilöiden suhde paljastavat, ehkä ei. Minulle riitti tarinan melko yksitasoinen vastaanotto keskittyneesti kuunnellen. Pavut-kuunnelman on suomentanut Jussi Lehtonen, Radioteatterille dramatisoinut Marko Järvikallas. Henkilöt: Birgitta - Saara Pakkasvirta, Alfons - Martti Järvinen. Ohjaus: Tuomo Aitta. Musiikki: Taito Hoffrén. Äänisuunnittelu: Pirjo Jyrälä. Tuottaja: Outi Valle. Päivän lehdestä huomasin kuunnelmaan liittyen, että vastikään on markkinoille saatu kokoelma liettualaista nykydraamaa nimellä Kolme kerettiläistä. Sen ovat toimittaneet Jussi Lehtonen ja Jukka Hytti. Like 2007, 269 s.

Ihon aika

Nyt huomaa jo täällä Suomen lauhalla alueella, että virtaavatkin vedet kurovat ylleen ihon, kun edes hetken pitää pakkasia. Jos kylmä sää jatkuu, jää vahvistuu ja houkuttelee ihmisiä kaduilta joelle kävelemään.

Viimeksi vuoden 2003 talvi oli pitkään niin kylmä, että kuvassa näkyvällä joen mitalla saatiin avatuksi takavuosikymmeniltä tuttu Pekan baana. Sillä pystyi luistelemaan kilometrin verran lähes förille asti. Pukukoppi jökötti kuvan vasemman alanurkan kohdalla jäällä. Kävin silloin aika ajoin Turussa nykyisen asunnon remontin takia, joten pääsin läheltä näkemään turkulaisten talvi-iloittelua. Itse en ehtinyt luistelemaan. Vuotta paria myöhemmin opin kerralla, etten enää ole parhaimmillani luistimet jalassa: kaaduin rähmälleni ja sain melkoisen vamman olkapäähän. Vaikka se on jo parantunut, lienee viisainta pysytellä töppöset tukevasti jokirannalla ja jättää Pekan baana ja muut luistelupaikat ketteräjalkaisten näyttämöiksi.

Parveilua

Aurinkoinen päivä näkyi innostavan puluja. Jäi katsomatta, oliko mukana myös naakkoja tai muita cityelämään sopeutuneita tipuja. Mutta sitten viime syksyn en ole nähnyt yhtä elinvoimaisesti lehahtelevia lintuja torilla tai muualla. Roope-rouvakin kuuluu vetäytyneen Tanskaan talven viettoon. Ennen pitkää se palaa takaisin Huuskon savukaloja syömään, kuten on tehnyt tehnyt jo lähemmäs kymmenen vuotta. Koputtaa kuulemma myyntikojun kattoa heti, kun on taas asemissaan. Ja torjuu ainakin muut lokit torilta.

Toistaiseksi pulut juhlivat valtoimenaan torin avaralla keskialueella, jota eivät myyntiteltat täytä näin talviaikaan. Moneen kertaan linnut pyrähtelivät joukolla ilmaan, istahtivat toviksi lähitalon aurinkoiselle katolle, kunnes ne taas olivat liikkeellä lennellen sinne tänne. Ykskaks jokin niistä otti suunnan torikiveykselle - kaikki muut oitis laahuksena perässä. Kevät lähestyy...

Yllätys paljastuu

Apujoukkoja löytyi aiemmin kuin eilen osasin odottaa. Niinpä iso paketti saatiin rahdatuksi pois autosta eteisen lattialle tutkittavaksi. Kassi kävi pehmikkeestä, kun pahvilaatikosta kiskottiin metallimötikkä. Siinä näkyi olevan ainakin yksi pieni pyörä.

Toinen saman kokoinen pyörä löytyi runkoa avaamalla. Sitten käsiin osui ohjaustanko, poljin muovipussissa ja opaskirjanenkin, joka suosittelee hakemaan ammattilaisen apua värkin kokoamisessa, jos ymmärtää epäillä omia monttöörin taitojaan. Minä ymmärrän. Tosin avustaja sanoi, ettei kokoamishomma nyt mikään kummoinen ole. Saa nähdä, kuka kokoaa ja kuka pyörällä pääsee ajelemaan. Sellaista jo kysyttiin, että kenelle annan arapajaisvoittoni...

Toistaiseksi en jakele muille harvinaista voittoa, vaan lykkäsin sen taitettuna kassiinsa odottamaan parvekkeella kevättä. Ehkä silloin pyörälle järjestyy oiva polkija - ellei muuten niin huutokaupalla.

Onni potkaisi

Vuosi alkoi lupaavasti. Heti aamulla posti toi ilmoituksen, että paketti olisi noudettavissa. Osasin kyllä odottaa lähetystä, mutta en postin kautta. Marraskuun lopussa näet pojantytär sai minut ostamaan Lumilyhtynä myydyn joulukalenterin. Sen mukana tuli klippua ja klappua, joista piti raaputtaa kohtaa jos toistakin. Äkkiä selvisi, että olin voittanut polkupyörän. Saman tien lähetin nimi- ja osoitetietoni paikkaan, josta voiton sai lunastaa. Seurasi pitkä hiljaisuus, kunnes tänä aamuna kolahti.

Ihmeekseni ison paketin päällä oli teipillä kiinni valtava musta Solifer-kassi kokoon taitettuna ja muoviin käärittynä. Hmm - pyörä on siis Solifer-merkkinen. Onkohan tarkoitus tunkea se kassiin ja ottaa mukaan vaikkapa matkalle? Uteliaana revin laatikkoa auki sen verran kuin kuvasta näkyy. Hienolta vempele näyttää. Nyt tarvitaan apujoukkoja, jotta koko komeus paljastuu. Jatkoa tähän juttuun seuraa heti, kun pyörä on kokonaisena näkösällä.

Rehvakkaana pyörän omistajana minun on helppo hymyillä ja toivottaa kaikille oikein hyvää uutta vuotta. Otetaan vastaan lisää onnenpotkuja!