Eilen tuli nähdyksi kaapelikanavalta leffa, joka otti heti valtaansa. En tiennyt siitä ennalta mitään, mikä luultavasti pelasti minut näkemään elokuvan omin silmin. Moni arvostelija näet tarjoilee nettisivuilla kyynisiä näkemyksiä Formanin viimeisimmästä teoksesta, joka on yhdysvaltalais-espanjalaista yhteistuotantoa. Helsingin kaupungin kulttuuriasiain keskuksen Skenet-verkkolehdessä elokuva kuitenkin sai maltillisen esittelyn, kuten seuraavista katkelmista käy ilmi: Kumouksellisella taidemaalarilla ja graafikolla, Francisco Goyalla (1746-1828) oli merkittäviä vihamiehiä, mutta kuninkaallisena muotokuvamaalarina myös merkittäviä suojelijoita. Goya onnistui herättämään kirkon epäluulon poliittisesti virittäytyneillä satiirisilla piirroksillaan: Los Caprichos -sarja pelästytti valtaa pitävät kirkonmiehet. Forman on siirtänyt elokuvaansa suoria kuvia näistä puupiirroksista: esimerkiksi aasinhattuinen kirkonmies tuomioistuimen edessä on lainattu Goyalta. Myöhemmin Goya taltioi myös sodan kauheuksia etsauksiinsa. Elokuvan keskustarinassa kerrotaan Goyan (Stellan Skårsgaard) suhteesta viattomaan ja hyveelliseen muusaansa, Inesiin (Natalie Portman). Neito joutuu inkvisition "tuomioistuimen" eteen kepein perustein ja tunnustaa pitkän kidutuksen päätteeksi syyllisyytensä. Natalie Portman tekee koskettavan roolin hentona, särkyvänä naisena, jonka nuoruus tuhotaan niin kovin helposti. Javier Bardemin esittämä munkki, veli Lorenzo on toinen keskeinen henkilö Goyan aaveiden tarinassa. Vallanhimoinen ja ahne Lorenzo lupautuu sanansaattajaksi Inezin ja tämän perheen välillä tuhoisin seurauksin. Himossaan hän käyttää asemaansa väärin, ja päätyy rukoilemaan armoa säälittävälle tyttörukalle sellin pahnoilla. -- Francisco Goya on lähinnä statisti tsekkiohjaaja Milos Formanin uutuuselokuvassa. Hän on aikalaissilminnäkijä, joka todistaa niin inkvisition julmuudet kuin 15 vuotta myöhemmin Napoleonin verisen "vapautusoperaationkin". Forman esittää inkvisition sellaisena kuin se oli: epävarmuutta ja epäluuloja ylläpitävänä vallan välineenä, jonka tehtävä oli pitää vääräuskoiset pelossa ja kirkon asema korkealla maan politiikassa. Mutta tsekkiohjaaja ei puolustele seuraavaakaan hirmuvaltiasta, jonka vallankaappauksen taustalla toitotettiin sanomaa vapaudesta ja veljeydestä. Formanin moraliteetissa on kyynisiä piirteitä: vaikka valta vaihtuu, valtaa pitelevät miehet olivat aina samanlaisia - tai pahimmassa tapauksessa jopa samoja. Samalla elokuva peilaa omaa aikaamme, ja siitä on helppo nähdä yhtymäkohtia lähihistoriaamme ja jopa nykyhetkeen. Goyan aaveet on kiinnostava katsaus Espanjan historiaan. Sen valitettavana heikkoutena on aineiston runsaus, mikä väistämättä verottaa kerronnan sujuvuutta. Elokuvan ansioita ovat Javier Aguirresaroben väkevä kuvaus ja maalauksellisista kuvat, joissa on historiallista lumoa.
Pentti Arvola puolestaan mitätöi leffan NYT-liitteessä 5.4.2007 koko lailla tarkkaan: -- Lopputulos on kuitenkin laimea, innoton ja väkinäinen, ikään kuin tekijöillä ei olisi ollut suurempaa kiinnostusta henkilöihinsä, saati tuntumaa kuvaamaansa aikakauteen.
Toisenlaiseen ratkaisuun päätyy Jussi Lahtonen, joka on arvotsellut elokuvan videoversion Film-O-Holic.comissa 20.3.2008 ja arvottaa sen juttunsa lopuksi kolmella hymynaamalla ja näillä sanoin: -- Leikkaamalla rönsyt ja itse Goyan suurimmaksi osaksi pois elokuvasta Forman olisi päässyt vielä parempaan lopputulokseen. Nykyiselläänkin Goyan aaveet on kauniisti ja hallitusti kuvattu, ajatuksia herättävä ja tylyllä kuvastollaan sopivan häiritsevä elokuva, jonka päänäyttelijöiden elämänkaaren kautta peilautuu oivallinen ajankuva 1700-luvun lopun Espanjasta, uskonnollisesta ja kuninkaallisesta mielivallasta sekä ihmisen perimmäisestä julmuudesta.
Lahtosen arvioinnin perusteet ymmärrän, mutta Arvolan kanssa olen tyystin eri mieltä. Minua hämmästyttää rohkeus ja taito, joilla tekijät ovat tarttuneet muhkeaan aineistoonsa. Katsoessa tuntui, että silmien edessä vyöryy valtava fresko, joka tulvii yksityiskohtia kuin kyseessä olisivat jotkut Pieter Brueghelin maalauksista. Niihin muuten viitataan leffassa. Missään nimessä en havainnut innottomuutta saati laimeutta tai väkinäisyyttä, vaikka muun muassa Goyan hahmo pakotti pohtimaan hänen kaksijakoisuuttaan, yhtäältä lipevänä hovimaalarina, toisaalta ajan ja sen ihmisten rujouden näkijänä ja rohkeana kuvaajana. Eivätkä muutkaan henkilöt jättäneet minua kylmäksi. Puistattavia mietteitä heistä liikuskelee yhä päässäni. Niinpä minä en miltään osin pihtaile kokonaisarvioinnissani, vaan antaa täräytän suurelle elokuvalle viisi tähteä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti