Sateinen lauantai ei lannistanut retkihaluja varsinkaan, kun iltapäiväksi oli luvattu poutaa. Niinpä auton nokka suunnattiin kohti Luonnonmaata, jossa Suomen Ladun paikallisyhdistys Armonlaakson vaeltajat huoltaa neljän kilometrin pituista luontopolkua. Sitä on helppo tallustella. Mutta alkumatkan näkymät eivät silmiä hivele, sillä Naantalin kaupungin omistamassa metsässä on jäljistä päätellen vastikään paitsi oltu risusavotassa myös rymistelty isoilla metsäkoneilla tukinkaadossa. Kumma kyllä pahkakylkinen koivu oli jätetty kaatamatta. Edempänä koivua mainostettiin polun viereen pystytetyssä taulussa naisellisuuden ja viattomuuden puuksi, jonka latinankielinen sukunimikin juontuu alun alkaen heprean sanasta 'betula', neitsyt. Mitähän naisen ominaisuutta esittänee kuvan koivu rupinen pahka kyljessään?
Vielä jonkin matkaa edempänä polun varressa näkyi selviä metsäpalon jälkiä. Ne eivät taida tässä ilmastossa hävitä kovin nopeasti. Toisin on Australiassa, jonne osuin pian vuoden 1994 tammikuun valtavien metsäpalojen jälkeen. Sydneyn ympäristöä oli tuhoutunut laajalti, mutta maaliskuun lopussa siellä jo eukalyptus-puut vihannoivat ja muu kasvillisuus samoin - ihan kuin suurta paloa ei olisi ollutkaan. Sittemmin kuulin, että kyseinen puu suorastaan vaatii aika ajoin tulta voidakseen hyvin. Muuten: kotiin palatessa sade taukosi. Että semmoista tuuria tämän päiväisellä retkellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti