Pari kolme viikkoa sitten en vielä tiennyt tuon taivaallista sen paremmin Juha Vuorisesta kuin Susanna Yliluomasta. Ensin mainittu tuli hiukan tutuksi Yle Teeman maaliskuisesta Kirjamaasta, jossa Juha Vuorinen ja hänen huippusuosituksi mainittu Juoppohullun päiväkirjansa olivat isosti esillä. Tekstinäytteitä siitä löytyy netistä. Viime syksyn Turun kirjamessuilta tulin ostaneeksi muun muassa Susanna Yliluoman Pinkin hartauskirjan, mutta jotenkin tajusin, ettei siitä ole kenellekään joululahjaksi. Siispä otin kirjan mukaani Göteborgiin, luin sen matkalla ja annoin kuin annoinkin kirjan 24-vuotiaalle esikoislapsenlapselleni. Tohdimme jopa jutella seksiä roimasti käsittelevistä kirjoista, kun kävi ilmi, että tyttö tuntee hyvin Juoppohullun päiväkirjan. Kaveripiirissä sitä kuulemma kovasti kehutaan. Yliluoman romaani liikkuu samoissa sfääreissä, vaikka taitaa hävitä rohkeudessa.
Hannu Marttila kirjoittaa Helsingin Sanomien kulttuuriosastossa 9.10. 2006 kirjasta tähän tapaan:
Ryhmä suomalaisia laman uhreja, hyvin koulutettuja työelämän pudokkaita on valittu liike-elämän työllisyyskurssille Tallinnaan. Romaanin mittaan myös 1990-luvun jälkipuoliskon Riika tulee asiantuntevasti tutuksi.
Välillä tosin tuntuu, että paikallisväri vie kuvaajaa, eikä päinvastoin, ja silloin Pinkin hartauskirjan dramaturgia pyörii tyhjää. Tuotesijoittelussa ei ole unohdettu enempää Aldariksen olutta, Egoïste-partavettä, Gossardin rintaliivejä kuin virolaisen vaategurun Ivo Nikkolon paitojakaan.
Yliluoman näkökulma on herkullinen: kertoja on samanaikaisesti sisä- ja ulkopuolinen ja tarkastelee yhtä armottomasti tuulipukuturistien invaasiota, juurtumattomien suomalaisten bisnesmiesten sisäänlämpiävyyttä ja alkuasukkaiden laskelmoivia pyyteitä.
Minusta kirjan alle kolmekymppiset naiset muistuttavat kummasti pelimiehiä,. Näiden toiminnasta on äskettäin julkaistu seikkaperäinen, psykologian alaan luokiteltu opus, joka paljastaa, kuinka miehet kouluttavat toisiaan naisten kaatamisessa, järjestävät aiheesta kallishintaisia seminaareja ynnä jakavat vinkkejä nettipalstoillaan. Naisilta tuntuu puuttuvan miesporukan sorttista solidaarisuutta ja kykyä uppoutua seksiorgioihin odottamatta suurta rakkautta, jos Yliluomaa on uskominen. Ymmärrän hyvin, miksi Kaisa Kurikka arvioi Pinkkiä hartauskirjaa Turun Sanomissa 13.6.2007, seuraavasti:
-- Jos siis on kyllästynyt eettisesti asennoituvaan kirjallisuuteen ja moraalisia seikkoja pohtiviin ja hyvyyteen pyrkiviin henkilöhahmoihin, etenkin Pinkki hartauskirja, Yliluoman esikoisteos, on sopivaa luettavaa.--Miesten kierroksella
Kasarimeininkiä löytyy Yliluoman romaanin kielenkäytöstä ja sen rempseydestä ja ronskiudesta sekä tavasta laittaa Annu eri miesten seksihalujen alustaksi. Esimerkiksi Anja Kaurasen Sonja O. kävi täällä (1981) teki jo kaikkea sitä, mitä Yliluoma yrittää ja mielenkiintoisemmin. Sonja O. pyrki pohtimaan uudenlaista naisen seksuaalisuutta, kun taas Yliluoma kierrättää vanhaa.
Mikään uusi naishahmo Annu ei siis ole, vaan pikemmin vanhan, ja useimmin miesten kirjoittaman kirjallisuuden, toisintoa. Hätäisistä panoista, viinanjuonnista ja oksennuksesta on saanut lukea aiemminkin.
Romaani ajoittuu 1990-luvun lamavuosiin ja paikantuu lähinnä Riikaan, Tallinnaan ja Wieniin. Tämä onkin teoksen mielenkiintoisimpia aspekteja, tosin kaupungeista rakentuu kuva lähinnä niiden kapakoiden kautta. Romaanin kuvaamat tapahtumat toistavat samaa putkimaista kaavaansa, jolloin keskeisemmäksi alkavat nousta sivujuonteet.
Kiinnostavinta romaanissa ovatkin sen ajalliset rakenteet. Annun minäkerronta ei nimittäin noudata kronologista järjestystä, jolloin lukiessa saa yllättyä tapahtumien ja henkilöiden paljastuttua jälkeen päin aivan muuksi kuin mitä on luullut.
Annu osallistuu työllistämiskurssiin, jonka aikana hän iskee silmänsä samalle kurssille osallistuvaan Misteriin. Romaani on sitten heidän suhteensa soutamisen ja huopaamisen kuvausta, johon sekoitetaan mukaan muita miehiä ja naisia, viinanjuontia ja seksiä.
Siksi onkin tympeää, että Yliluoma ei ylläpidä ronskia meininkiä täysillä vaan tunkee mukaan Annun pinnanalaisia ajatuksia tosi rakkauden kaipuusta ja sen löytymisestä yllättävältä suunnalta, mitä ei juonta paljastamatta voi kertoa. Miksi ihmeessä ainaista psykologisointia ja syvyyden etsintää täytyy ottaa mukaan myös kirjaan, jossa olisi aineksia kuvata räävittömästi pelkkää pintaa?
2 kommenttia:
Minkähänlaisiin sfääreihin sinä pääset , kun tyttärentytär kertoo mumminsa kanssa käymistä keskusteluista seksistä!NIIN moderni Mummi .
Surkealta kuulostaa kolmekymppisten neitosten elo , jos se edes vähänkään tuota rataa kulkee.Ja niinhän sitä sanotaan , envain tunne itse ketään muottiin sopivaa. Onneksi. Tuota Vuorisen kirjaa kahlasin kerran , sitä en lue , mutta uteliaisuus taitaa voittaa Yliluoman kohdlla.Ehkä.
Ihmeissäni olin minäkin, kun kuulin nuorison kirjasuosikeista. Lieneekö niin, että ns. hyvä kirjallisuus vieroksuttaa? Ehkä Facebookiin verkottuneet ja siellä nopsasti sanailevat kokevat Vuorisen ja Yliluoman tapaiset rehvakkaan roisit tekstit teeskentelmättömiksi, kuten eräs hyvä ystäväni. Vaikea uskoa että monikaan jaksaisi teksteissä kuvattua meininkiä tosi elämässä ainakaan kovin pitkään.
Lähetä kommentti