Eilinen retki Ulla Rantasen näyttelyyn jätti jälkeensä hiukan hämmentyneen olon. Useissa suuurikokoisissa teoksissa jököttää tummanpuhuvana kuva jättimäisestä kivestä tai jostakin muusta möhkäleestä. Raskaina ne painavat mieltä, eivät antaudu tulkittavikseni. Useimpien nimet ovat niin ikään tiukkoja tiivistyksiä ja jättävät minunlaiseni katsojan ulkopuoliseksi. Afrikka-aiheiset eivät nekään puhutelleet ainakaan ensi näkemältä.
Löytyi kuitenkin pari kolme hyvin mieluista maalausta. Niistä kaksi näkyy oheen liitetyssä kuvassa. Vasemman puoleinen viittaa luontoon. Olin näkevinäni siinä puron halkoman metsän ja omia aikojaan kaatuneen puun rungon, josta muodostuu silta yli välkehtivän veden. Syntyi mielikuvia jostakin elävästä ja elämän myönteisestä, yhteisyydestäkin.
Oikean puoleisessa taulussa - kummankaan nimeä en kirjannut muistiin - keskeisin hahmo kuvaa puun runkoa. Yllättävänä väriläikkänä paistaa oranssinkeltainen alue vieressään ultramariinin sininen täplä. Katse nauliutuu kumpaankin ja miltei sivuuttaa kankaan halkaisevan rungon. Luultavasti tässä työssä sommittelu on värien lisäksi se, joka vetoaa minuun. Jaksaisin katsella ja ihmetellä taulua. Tiedä vaikka se ennen pitkää alkaisi puhua minulle ja pääsisin selville Ulla Rantasen intentiosta. Hän on näet tullut maininneeksi, että tietyn aiheen valitessaan hän onkin "tiedostamattomasti kiinnostunut siinä jostakin aivan muusta".
maanantaina, helmikuuta 18, 2008
Nähtyä ja koettua
Eilinen retki Ulla Rantasen näyttelyyn jätti jälkeensä hiukan hämmentyneen olon. Useissa suuurikokoisissa teoksissa jököttää tummanpuhuvana kuva jättimäisestä kivestä tai jostakin muusta möhkäleestä. Raskaina ne painavat mieltä, eivät antaudu tulkittavikseni. Useimpien nimet ovat niin ikään tiukkoja tiivistyksiä ja jättävät minunlaiseni katsojan ulkopuoliseksi. Afrikka-aiheiset eivät nekään puhutelleet ainakaan ensi näkemältä.
Löytyi kuitenkin pari kolme hyvin mieluista maalausta. Niistä kaksi näkyy oheen liitetyssä kuvassa. Vasemman puoleinen viittaa luontoon. Olin näkevinäni siinä puron halkoman metsän ja omia aikojaan kaatuneen puun rungon, josta muodostuu silta yli välkehtivän veden. Syntyi mielikuvia jostakin elävästä ja elämän myönteisestä, yhteisyydestäkin.
Oikean puoleisessa taulussa - kummankaan nimeä en kirjannut muistiin - keskeisin hahmo kuvaa puun runkoa. Yllättävänä väriläikkänä paistaa oranssinkeltainen alue vieressään ultramariinin sininen täplä. Katse nauliutuu kumpaankin ja miltei sivuuttaa kankaan halkaisevan rungon. Luultavasti tässä työssä sommittelu on värien lisäksi se, joka vetoaa minuun. Jaksaisin katsella ja ihmetellä taulua. Tiedä vaikka se ennen pitkää alkaisi puhua minulle ja pääsisin selville Ulla Rantasen intentiosta. Hän on näet tullut maininneeksi, että tietyn aiheen valitessaan hän onkin "tiedostamattomasti kiinnostunut siinä jostakin aivan muusta".
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti