Kyldyyriä

Takavuosikymmenten vakiolukemisiin kuului Kirjallinen aikakauslehti Parnasso. Katko tuli siinä vaiheessa 90-lukua, kun lehden jutut erkaantuivat niin kyldyyrisiksi, ettei kaltaiseni alaa opiskellut ja kirjoista muutenkin innostunut enää pysynyt kärryillä. Tuntui kuin olisi joutunut hengittämään ylen ohutta yläilmaa: pyörrytti ja heikotti. Lopetin Parnasson tilauksen. Pari kolme vuotta sitten, kun uutiset kertoivat isoista muutoksista lehdessä, päätin tarttua tarjoukseen ja katsoa, janottaisiko vanha rakkaus vielä. Janottihan se. Tätä nykyä taas luen lehden lähes kannesta kanteen. Uusin numero keskittyy miesnäkökulmaan. Alku on jykevä:"Mieheksi ja naiseksi" siteeraa Ensimmäistä Mooseksen kirjaa ja viittaa Jumalan luomistyöhön. Perustava jako on yhä voimissaan. Päätoimittaja Jarmo Papinsaari perustelee teemanumeroa myös arkisesti kertomalla, että Parnasson blogissa on tammikuun lopulla arvailtu nimimerkkien taakse kätkeytyvien henkilöiden sukupuolta sekä puntaroitu setä- ja täti-sanojen piilomerkityksiä. Huikean elämänmyönteisen näkymän miehen ja naisen yhteiseloon tarjoaa Pekka Kejosen Senior Blues, ikäkausirunoutta bluesin tapaan. Karri Kokko piirtää henkilökuvaa haastattelemastaan Timo Ernamosta, jota kannen kuva esittää. Päivi Koiviston essee Meitä jyrätään! katsastaa karsastamatta mieskirjallisuutta. Jukka Naaranlahti puolestaan paneutuu Huopanankosken lumoihin esseessään Juhani Ahosta ja kalastuksesta. Ihmeellisin teksti on galitsianjuutalaisen, natsiupseerin luoteihin kuolleen Bruno Schulzin novelli Vihuri. Se on unohdukselta vaivoin pelastettu, kuten suomentaja Tapani Kärkkäinen mainitsee. Ei tällaista tekstien ja näkökulmien moninaisuutta voi sivuuttaa - niihin on tartuttava, niitä on käänneltävä, mietittävä. Joskus tulee jopa lähdetyksi seurailemaan niiden tarjoamia polkuja.