Mieleni minunki tekevi

Kalevalan-päivän kunniaksi kaivoin Akseli Gallen-Kallelan kuvittaman nahkaselkäisen eepoksen hyllystä. Komeita aukeamia teos täynnä ensisivuista asti. Vuosia on vierähtänyt siitä, kun tosissani tartuin teokseen tai oikeastaan sen lyhennelmään. Isoja töitä oli näet tekeillä yhdeksäsluokkalaisten kanssa. Eivätkä tuotokset olleet turhia. Moniviikkoisen urakan huipennuksena ryhmät valmistelivat valitsemistaan runoista draamatulkintoja, sarjakuvia, kuunnelmia, sanamittelöitä, lehtijuttuja ja muita tekstejä. Nuoruus tulee niistäkin muistoista mieleen, vaikka kyseessä jo oli ammatinharjoitus. Oi sitä innoituksen paloa ja yrittämisen poltetta, joka silloisista koululaisista säteili! Ja taisi säteillä opettajastakin, jos uskallan moisen tunnustaa. Opettaessa oppii, kuten jo muinaiset roomalaiset vastaavan kokemuksensa tiivistivät. Tiedä sitten, ovatko muistamani oppilaat myöhemmin kysyttäessä valitelleet, kuinka koulu heiltäkin tappoi Kalevalan niin kuin kuulemma monilta edellisiltä oppilaspolvilta.