Enpä eilen tiennyt, mitä näkisin, kun odottelin sisään pääsyä isossa joukossa. Menetty maa pitää otteessaan ja sävytti aamulla mm. lehden lukemista. Esko Valtaoja näet pohtii Turun Sanomien kolumnissaan sodan rappiota. Hän väittää, että maailmanlaajuisesti asiaa tarkastellen sota ja väkivalta ovat menneet pois muodista. "-- kaikista maailmansodista, kansanmurhista ja muista kauheuksista huolimatta viime vuosisata oli ehkä ihmiskunnan rauhanomaisin". Valtaoja perustelee väitettään mongolien historialla, jota en tässä siteeraa. Pitkän juttunsa päätteeksi hän kehottaa tarkkailemaan simpansseja, "jotka käyttäytyvät suunnilleen yhtä väkivaltaisesti kuin luonnontilaiset kansat. Simpanssilaumojen välinen järjetön aggressio, simpanssien sota, puhkeaa ilman mitään sen kummempaa syytä tai tarvetta. Riittää että lauma uskoo olevansa vahvempi kuin toinen ja saavansa jotain hyötyä - elintilaa ja banaaneja."
Valtaoja kysyy, miten simpanssisodat voitaisiin ehkäistä. Hänen mukaansa olisi tehtävä selväksi, että pienemmän lauman kimppuun käyminen tulee kalliiksi ja että banaanit tulisi jakaa mahdollisimman tasan niin Bosniassa kuin kotoisilla Pentinkulmilla. Voittamattomien mongolienkin aggressiivisuus hiipui, kun Kiinan valloittanut Kublai-kaani sivistyi kungfutselaisia ihanteita vaalivaksi kelpo keisariksi. Sivistys, tuo Snellmanista asti suomalaisten päähän taottu kehityksen ja olemassaolon takuu, olisi siis aggression tuho.
Coenin veljekset päätyvät Menetetyssä maassa näyttämään paremminkin sivistyksen tuhon. Vanha, väsynyt seriffi apulaisineen istuskelee kahvilassa lueskelemassa sanomalehteä eikä lähde liikkeelle, vaikka kuulee kauheita tapahtuneen lähialueella. Lainvartija ei enää jaksa toimia, aggressiiviset laumat ja yksinäiset yrittäjät riehuvat valtoimenaan, järjestynyt yhteiskunta on pelkkä kulissi. Hurja on myös se kohtaus, jossa seriffi käy moikkaamassa isäänsä kurjassa erakonmökissä aavikon pölytessä ympärillä. Isä istuu rampana pyörätuolissa. Hän oli kauan sitten saanut luodista pysyvän vamman. Miesten keskustelu on painokas, muttta en pysty muistamaan sitä tarkkaan. Samoin meni ohi odottamaton loppukohtaus, jossa seriffi istuu kotoisasti vaimonsa kanssa aamiaispöydässä ja kertoo unestaan. Hän sanoi jotakin hyvin merkittävää, mutta minä onneton kyttäsin puhelin viritettynä, saisinko vielä yhden komean kuvan laajasta maisemasta. Eihän sitä tullut, vaan tuli täysi hiljaisuus. Pitäisköhän mennä uudestaan katsomaan, miten lännenmiehet ampuvat tai oikeastaan apuivat maailmaa hajalle Coenien leffassa? Katsojalle paljastuu, että kyse on vuodesta 1980. Historiaa siis?
sunnuntaina, helmikuuta 24, 2008
Leffasta lisää
Enpä eilen tiennyt, mitä näkisin, kun odottelin sisään pääsyä isossa joukossa. Menetty maa pitää otteessaan ja sävytti aamulla mm. lehden lukemista. Esko Valtaoja näet pohtii Turun Sanomien kolumnissaan sodan rappiota. Hän väittää, että maailmanlaajuisesti asiaa tarkastellen sota ja väkivalta ovat menneet pois muodista. "-- kaikista maailmansodista, kansanmurhista ja muista kauheuksista huolimatta viime vuosisata oli ehkä ihmiskunnan rauhanomaisin". Valtaoja perustelee väitettään mongolien historialla, jota en tässä siteeraa. Pitkän juttunsa päätteeksi hän kehottaa tarkkailemaan simpansseja, "jotka käyttäytyvät suunnilleen yhtä väkivaltaisesti kuin luonnontilaiset kansat. Simpanssilaumojen välinen järjetön aggressio, simpanssien sota, puhkeaa ilman mitään sen kummempaa syytä tai tarvetta. Riittää että lauma uskoo olevansa vahvempi kuin toinen ja saavansa jotain hyötyä - elintilaa ja banaaneja."
Valtaoja kysyy, miten simpanssisodat voitaisiin ehkäistä. Hänen mukaansa olisi tehtävä selväksi, että pienemmän lauman kimppuun käyminen tulee kalliiksi ja että banaanit tulisi jakaa mahdollisimman tasan niin Bosniassa kuin kotoisilla Pentinkulmilla. Voittamattomien mongolienkin aggressiivisuus hiipui, kun Kiinan valloittanut Kublai-kaani sivistyi kungfutselaisia ihanteita vaalivaksi kelpo keisariksi. Sivistys, tuo Snellmanista asti suomalaisten päähän taottu kehityksen ja olemassaolon takuu, olisi siis aggression tuho.
Coenin veljekset päätyvät Menetetyssä maassa näyttämään paremminkin sivistyksen tuhon. Vanha, väsynyt seriffi apulaisineen istuskelee kahvilassa lueskelemassa sanomalehteä eikä lähde liikkeelle, vaikka kuulee kauheita tapahtuneen lähialueella. Lainvartija ei enää jaksa toimia, aggressiiviset laumat ja yksinäiset yrittäjät riehuvat valtoimenaan, järjestynyt yhteiskunta on pelkkä kulissi. Hurja on myös se kohtaus, jossa seriffi käy moikkaamassa isäänsä kurjassa erakonmökissä aavikon pölytessä ympärillä. Isä istuu rampana pyörätuolissa. Hän oli kauan sitten saanut luodista pysyvän vamman. Miesten keskustelu on painokas, muttta en pysty muistamaan sitä tarkkaan. Samoin meni ohi odottamaton loppukohtaus, jossa seriffi istuu kotoisasti vaimonsa kanssa aamiaispöydässä ja kertoo unestaan. Hän sanoi jotakin hyvin merkittävää, mutta minä onneton kyttäsin puhelin viritettynä, saisinko vielä yhden komean kuvan laajasta maisemasta. Eihän sitä tullut, vaan tuli täysi hiljaisuus. Pitäisköhän mennä uudestaan katsomaan, miten lännenmiehet ampuvat tai oikeastaan apuivat maailmaa hajalle Coenien leffassa? Katsojalle paljastuu, että kyse on vuodesta 1980. Historiaa siis?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti