

Thoreaun intomielinen kuljeskelun ylistys saa vajaan kolmenkymmenen sivun jälkeen jatkokseen vapaasti sinne tänne vaeltavien ajatusten hedelmiä. Hän pohtii esimerkiksi sitä, miksi joskus on vaikea päättää, minne kävellä. Juttu laajenee tuota pikaa LÄNTEEN, auringonlaskun suuntaan, lähtemisen pohdiskeluksi. Sinne hän haluaa kuin suuri uudisraivaaja, ei itään. Runous ja filosofia antavat lisäpotkua lennokkaille mietteille. Tuntuu kuin ne tosiaan olisivat syntyneet monituntisella vaelluksella kohti länttä ja koskematonta luontoa. Thoreaun ajatukset singahtelevat myös nautakarjan vallattomuudesta Uuden Englannin kyyhkyskantaan, vieraskielisistä nimistä puuhun kiipeämisen etuihin...
Ymmärrän hyvin, että Jukka Petäjä (HS 18.7.1997) on kirjoittanut teoksesta laajan, kiittävän arvostelun. Se huipentuu lopun vetoomukseen Lue ja kävele: lähde liikkeelle - ei yöjalkaan vaan kävelylle, kunnon patikkaretkelle kohti tuntematonta. Väkisinkin tässä nousee mieleen jokin Gunther Grassin teos (Kampela?) ja sen keskeinen henkilö - mies - kurkottamassa yhä uusien kukkuloiden taakse. Minäkin piipahdin kesken blogitekstin kirjoittamista yhden Turun kukkulan takana aamujumpassa. Se retki ei taitaisi kelvata Kävelyksi saati seikkailuksi edes pienellä s:llä. Täti teki vain pikku kierroksen, jolta palasi pikaisesti kodin suojiin.
2 kommenttia:
Katsoin tuota kellonaikaa !Kävelyllä ,aamujumpalla ja tuohon aikaan jo koneen ääressä ??! Kovasti ollaan aamuvirkkuja Turus ..
Niinpä. Yhdet kukkuvat yöllä, toiset aamulla. Millä ilveellä pystyisin ensinnäkin valvomaan yli puolen yön, että olisi mahdollista nukkua aamulla pidempään kuin kuuteen? Aamuvirkkuna olo on kuin tauti, josta ei parane. Ei taida parantua yökukkumisestaan,vai kuinka?
Lähetä kommentti