Thoreau, Kävelemisen taito

Nykyään kävelyttää kovasti. Yleisestikään ottaen viehtymys kuljeskeluun ei ole mikään uusi ilmiö, niin kuin ei mikään auringon alla. Aiheesta on silloin tällöin tullut vaihdetuksi sana tai pari, mikä selittää sen, että sain luettavakseni Henry David Thoreaun 77-sivuisen kirjasen. Amerikkalainen alkuteksti Walking ilmestyi The Atlantic Monthlyn kesäkuun 1862 numerossa, mutta suomeksi se ilmestyi vasta 1990 Markku Envallin kääntämänä. Lainaeksemplaarini on kirjan toista painosta vuodelta 1997. Thoreau julistaa alkajaisiksi: Haluan lausua sanan Luonnon puolesta, täydellisen ja alkuperäisen vapauden puolesta vastakohtana kansalaisen vapaudelle ja sivistykselle. -- Olen elämäni varrella tavannut vain yhden tai kaksi ihmistä, jotka ovat ymmärtäneet Kävelemisen, se on kävelylle lähtemisen, taidon - joilla on ollut erityinen kyky niin sanoakseni kuljeskella. -- Jos olet valmis hylkäämään isäsi ja äitisi, veljesi ja sisaresi, vaimosi ja lapsesi ja ystäväsi enää koskaan heitä näkemättä - jos olet maksanut velkasi, tehnyt testamenttisi, järjestänyt asiasi ja olet vapaa mies - niin olet valmis kävelylle.-- se kävely, josta minä puhun, ei muistuta lainkaan niin kutsuttua liikunnan harjoitusta, ei lääkkeiden nauttimista määrätunnein eikä käsipainojen ja tuolien nostelua, vaan on päivän tehtävä ja seikkailu.

Thoreaun intomielinen kuljeskelun ylistys saa vajaan kolmenkymmenen sivun jälkeen jatkokseen vapaasti sinne tänne vaeltavien ajatusten hedelmiä. Hän pohtii esimerkiksi sitä, miksi joskus on vaikea päättää, minne kävellä. Juttu laajenee tuota pikaa LÄNTEEN, auringonlaskun suuntaan, lähtemisen pohdiskeluksi. Sinne hän haluaa kuin suuri uudisraivaaja, ei itään. Runous ja filosofia antavat lisäpotkua lennokkaille mietteille. Tuntuu kuin ne tosiaan olisivat syntyneet monituntisella vaelluksella kohti länttä ja koskematonta luontoa. Thoreaun ajatukset singahtelevat myös nautakarjan vallattomuudesta Uuden Englannin kyyhkyskantaan, vieraskielisistä nimistä puuhun kiipeämisen etuihin... Ymmärrän hyvin, että Jukka Petäjä (HS 18.7.1997) on kirjoittanut teoksesta laajan, kiittävän arvostelun. Se huipentuu lopun vetoomukseen Lue ja kävele: lähde liikkeelle - ei yöjalkaan vaan kävelylle, kunnon patikkaretkelle kohti tuntematonta. Väkisinkin tässä nousee mieleen jokin Gunther Grassin teos (Kampela?) ja sen keskeinen henkilö - mies - kurkottamassa yhä uusien kukkuloiden taakse. Minäkin piipahdin kesken blogitekstin kirjoittamista yhden Turun kukkulan takana aamujumpassa. Se retki ei taitaisi kelvata Kävelyksi saati seikkailuksi edes pienellä s:llä. Täti teki vain pikku kierroksen, jolta palasi pikaisesti kodin suojiin.