Syksyn mittaan tuli palautetuksi käyttökuntoon melkoisen hukassa ollut ruotsin taito. Kykenin sitä ketterästi lukemaan, mutta se puhuminen - voi änkän änkkää! Neljännesvuosisata ehti vierähtää vähällä ruotsilla. Ihmeekseni jostakin tajunnan uumenista löytyi se kerran opittu ja osattu niin, etten enää häpäissyt itseäni, kun piipahdin Tukholmassa joulukuun alussa.
Tänään olisi jälleen jaksettava hilata itsensä ensin Auransiltaa joen yli, sitten vielä Kaskenahde mäen päälle asti. Siellä sijaitsee nykyinen työväenopisto komeassa kivitalossa, jonka kolmannessa kerroksessa noin viidentoista ihmisen porukka toivottavasti taas on koolla klo 18.30 - 20.
Kun kerran leikin aloitin, aion sen kestää hamaan huhtikuun puoliväliin. Sanotaan, että lopussa seisoo kiitos. Kuinkanhan iso?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti