Jo jonkin aikaa on tuntunut siltä, että olisi päästävä katsomaan, miltä kevään työmaa näyttää tuttavien mökillä. Aamulla kävin hytisemässä laiturilla ja saunan edustalla: vesi korkealla, ilma tuulisen kolakkaa ja kosteaa. Jokirannan usvasta muistutti etäällä näkyvä sumun tapainen. Näkymien tallentamisesta videokameralla ei tullut mitään, kun outo kamera melkeinpä pyysi opettelemaan kuvaamista lämpimässä sormet taipuisina.
Retki ei kuitenkaan ollut turha, sillä melkein pääsin mieltä painavista koko ihmiskuntaa koskevista murheista. Eilen tuli näet katsotuksi Teemalta ohjelmaa rasismista. Tässä sarjan kolmannessa, samalla viimeisessä osassa näytetyt hirvittävät kuvat afrikkalaisten ja afroamerikkalaisten kokemasta väkivallasta nostattivat kauhun lisäksi tuskaa ihmisessä kytevästä paholaismaisuudesta. Kotisohvallani kaikessa rauhassa en pääse pakoon sitä tosiasiaa, että kannan osaltani taakkaa valkoisen rodun hirmuteoista. Olen sattunut syntymään maailmankolkkaan, jossa minua ei ole päivittäin testattu, kuinka suhtautuisin muun näköisiin ihmisiin. Maahanmuuttajia toki näkee Turussa usein, mutta kuljemme toistemme ohi läheisesti kohtaamatta. Edes se, että suomalaiset eivät ole valloittaneet itseensä verrattuna jotenkin erilaisten ihmisten asuttamia alueita kuin korkeintaan Lapissa ja hetken aikaa Itä-Karjalassa, ei armahda meitä. Tilaisuuden tullen vaurastumisen himon siivittämänä olisin ja olisimme koko porukalla kaiketi olleet valmiita käsittämättömiin hirveyksiin. Onkohan niin, että valkoisten luomien yhteiskuntien globaalitalous jää lyhyeksi ahneiden voiton kaudeksi, jonka murtaa kasvava tietoisuus vaurauden kääntöpuolista. Paheksun hetkittäin raskaasti epäoikeudenmukaisuuksia - ja olen kuitenkin napsimassa isoa osaa kaikesta tarjolla olevasta hyvästä. Kiikissä on tämäkin täti kuin västäräkki tervatulla laudallaan. Mikä lienee jälkeläisten tilanne? Kuka rapsuttaa rantoja tulevien talvien jäljiltä, jos niitä enää edes on?
sunnuntai, maaliskuuta 09, 2008
Merenranta kutsui
Jo jonkin aikaa on tuntunut siltä, että olisi päästävä katsomaan, miltä kevään työmaa näyttää tuttavien mökillä. Aamulla kävin hytisemässä laiturilla ja saunan edustalla: vesi korkealla, ilma tuulisen kolakkaa ja kosteaa. Jokirannan usvasta muistutti etäällä näkyvä sumun tapainen. Näkymien tallentamisesta videokameralla ei tullut mitään, kun outo kamera melkeinpä pyysi opettelemaan kuvaamista lämpimässä sormet taipuisina.
Retki ei kuitenkaan ollut turha, sillä melkein pääsin mieltä painavista koko ihmiskuntaa koskevista murheista. Eilen tuli näet katsotuksi Teemalta ohjelmaa rasismista. Tässä sarjan kolmannessa, samalla viimeisessä osassa näytetyt hirvittävät kuvat afrikkalaisten ja afroamerikkalaisten kokemasta väkivallasta nostattivat kauhun lisäksi tuskaa ihmisessä kytevästä paholaismaisuudesta. Kotisohvallani kaikessa rauhassa en pääse pakoon sitä tosiasiaa, että kannan osaltani taakkaa valkoisen rodun hirmuteoista. Olen sattunut syntymään maailmankolkkaan, jossa minua ei ole päivittäin testattu, kuinka suhtautuisin muun näköisiin ihmisiin. Maahanmuuttajia toki näkee Turussa usein, mutta kuljemme toistemme ohi läheisesti kohtaamatta. Edes se, että suomalaiset eivät ole valloittaneet itseensä verrattuna jotenkin erilaisten ihmisten asuttamia alueita kuin korkeintaan Lapissa ja hetken aikaa Itä-Karjalassa, ei armahda meitä. Tilaisuuden tullen vaurastumisen himon siivittämänä olisin ja olisimme koko porukalla kaiketi olleet valmiita käsittämättömiin hirveyksiin. Onkohan niin, että valkoisten luomien yhteiskuntien globaalitalous jää lyhyeksi ahneiden voiton kaudeksi, jonka murtaa kasvava tietoisuus vaurauden kääntöpuolista. Paheksun hetkittäin raskaasti epäoikeudenmukaisuuksia - ja olen kuitenkin napsimassa isoa osaa kaikesta tarjolla olevasta hyvästä. Kiikissä on tämäkin täti kuin västäräkki tervatulla laudallaan. Mikä lienee jälkeläisten tilanne? Kuka rapsuttaa rantoja tulevien talvien jäljiltä, jos niitä enää edes on?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti