Kun pääsee tämmöisen auton viereen, alkaa uskoa, ettei kaikki suuri ole kaunista. Aamulla autopesulassa kiertelin ja kaartelin pikku ihanuutta. Joku viitseliäs oli sen pelastanut romuttamosta ja luonut uudestaan. Nyt satunnainenkin kävijä uskoo Miniä katsellessaan, että vanha on JOTAIN.
Mutta tuskin olisin tohtinut yrittää sisään, vaikka lupa olisi hellinnyt. Olisi ollut kova paikka myöntää, etten nykykoossani mahdu Miniin.
Oi niitä 60-luvun vuosia, jolloin kokonainen perhe tavaroineen tunki itsensä Miniin! Tosin ainakin eräässä tapauksessa kävi niin, että kertareissu Turusta Keski-Suomeen kypsytti perheenpään ja hän vaihtaa täräytti Mini-aarteensa folkkarin pulla-autoon. Siihen kasvava perhe mahtui vuodesta, jopa vuosikymmenestä toiseen. Monien ilmeen- ja koneenkohotusten jälkeen se uljas vanhus kuitenkin lopulta päätyi folkkareiden hautausmaalle. Vain muisto elää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti