Näinä pitkien pimeiden viikkoina valon kaipuu yltyy. Toivotan omasta ja varmaan monen muunkin puolesta tervetulleeksi joulun, joka alkaa, kun hyvä Tuomas sen huomenna tuo. Kohta pääsemme jatkamaan matkaa pimeän taitteesta kohti valontäyteistä juhannusta. Merkillistä kuinka vuoden loppu tosiaan tuntuu siltä, kuin aika loppuisi. On ollut isoja, itse otettuja kuvatehtäviä, jotka 'täytyi' saada valmiiksi jouluun mennessä. Nyt ne ovat valmiina odottamassa esittämistä niille, joita varten työhön ryhdyin. Ja minä huohotan väsymystä, mutta olen samalla tyytyväisen huojentunut. Ylpeyskään ei loista poissa olollaan... Kunpa ei nyt sattuisi mitään kömmähdystä tietokoneen yms:n kanssa.
Joulun jälkeiseen tulevaisuuteen katselen kuin seisoisin valtameren äärellä näkemättä muuta kuin suurta tuntematonta. Aistin majesteettisen panoraaman, jossa jokin häämöttää maidonvalkoisesta usvasta - aurinko!
Myös mennyt on läsnä. Sivun ylälaidan kuva vuodelta 1981 rauhoittaa mieltä. On eletty ja selvitty. Perheestä löytyy niitäkin, joiden vieteri on venynyt piparkakkutalon pystyttämiseen kaikki osat tallella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti