Päivä on vierähtänyt muistellessa, mitä kaikkea serkun kanssa ehdittiinkään hommailla jo lapsena. Kumpikin jätti Turun taakseen, kun aikuisuus alkoi. Perheet kasvatettiin ja työt tehtiin eri tahoilla. Eläkepäivinä vasta alkoi uusi tiivis yhteydenpito: aamuisin soiteltiin, silloin tällöin käytiin kävelyllä, joskus ajeltiin Rymättylään ja keväästä syksyyn Kakskertaan pihatöihin. Kaikki oli mukavasti mallillaan viime toukokuun loppuun, jolloin tuli äkkipysähdys ja alkoi sairaala-aika. Viidessä viikossa paha tauti nujersi ihmisen, jonka jotenkin olin kuvitellut kuuluvan elämääni aina. Enää ei haravoida yhdessä lehtiä. Yksin tässä nyt keräilen kuvia muisto-DVD:tä varten. Niitä löytyy, vaikka serkku ei halunnut itseään kuvattavan. Löytyypä yllättävästi hänen ääntäänkin, kun videokamera unohtui käyntiin toukokuun alussa juttutuokion ajaksi. Noviisilla on joskus tuuria!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti