Eilen illalla olimme tyttärentyttären kanssa katsomassa Monika Fagerholmin romaanista sovitettua näytelmää Åbo svenska teaterissa, joka Suomen vanhimpana näyttämönä on jo itsessään näkemisen arvoinen. Alkuun olikin järjestetty kierros talossa - sen sokkeloisista käytävistä tuskin olisi yksin pois löytänyt.
Illan esitys tuntui ensimmäisessä näytöksessä vielä etsivän käynnistintä. Kohtauksista puuttui tempoa ja jännitettä. Vai oliko sittenkin kysymys siitä, että varsinkaan pääosaa esittävän nuoren naisen replikoinnista ei millään tahtonut saada selvää? Toinen näytös korjasi tilanteen. Minäkin aloin päästä jyvälle siitä, mistä oli kyse. Ei ole pelkästään kyse hukkuneesta tytöstä, vaan myös päähenkilön Sandran äidistä ja isästäkin. Teatterin omilla nettisivuilla tapahtumain kulkua kuvataan näin:
Det är sent 60-tal och hon som ligger på träskets botten är Eddie de Wire, kallad den amerikanska flickan av invånarna i Trakten. Hon ligger död på bottnen av Bule träsk och ingen vet hur det gått till, men alla har sina egna teorier.Inte minst Sandra Wärn och Doris Flinkenberg. De två är bästa vänner och mysteriet med den amerikanska flickan är deras favoritlek. I den tomma swimming poolen i Sandras föräldrars hus bygger de upp en egen liten värld. Gränsen mellan Sandras och Doris fantasivärld och de verkliga händelserna blir allt otydligare...
Teinityttöjen varttuminen naisiksi sellaisin tapahtumin, joista Monika Fagerholm on tarinansa kutonut, kiinnostaa nyt minua siinä määärin, että talven mittaan luen romaanin. Orastava päätös syntyi jo lokakuun lopun suomenruotsalaisessa kirjallisuusillassa, josta Monikan puheenvuoro on jäänyt mieleen merkillisen sävykkäänä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti