Eilinen helteinen iltapäivä kului rattoisasti luokkakaveriporukassa, kun oli saatu kutsu tulla Velkuaan. Siellä yksi meistä on pikku saarella emännöinyt taitavan siippansa kanssa jo kolmatta kymmentä vuotta. Lapset ja lastenlapset ovat kasvaneet hyvässä ympäristössä ja oppineet äkkiä uimaan. Kivisiltä rannoilta ei toden totta passaa pudota veteen ja leikkiä sitä, kuinka kivi painuu pohjaan. Lastenkin on kyettävä pelotta pulpahtamaan korkkina pinnalle, jos sattuu vahingossa joutumaan veden varaan, ja räpiköitävä kiireesti rantaan. Mitään haavereita ei liene sattunut, vaikka saarella riittää juoksentelijoita parivuotiaasta isoihin koululaisiin. Viitseliäät isovanhemmat jaksavat näet yhä huolehtia paitsi meistä satunnaisista kävijöistä myös vuoroviikoin saarelle lennähtävistä lapsukaisista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti