Pultti-setä on hyvin ymmällään

Omaa väkeä ei ole aamun jälkeen näkynyt, mutta ruokaa sentään sain, kun tuttu otus ilmestyi kuin tyhjästä herättämään minut hyväunisen vanhuksen. Ja sitten meikäläistä vietiin, vaikka sataa. Narun päässä määrätietoinen käsi kiskoo meikäpoikaa aina vain kauemmas nukkumakorista, huh-huh! Mitä ihmettä nyt seuraa, kun mukaan otettiin iso kassillinen koiratavaroita? On tässä olemista, jos vielä täytyisi köpötellä koko tuo piiitkä polku ja sitten ties minne. Näytänpä tuolle kiskojalle, että tässä pojassa on yhä ytyä. Pistellään vaan tassua toisen eteen ja katsotaan, kumman sade ensin kohmettaa. Lompsii mokoma saappaat jalassa ja antaa meikäläisen kastella itsensä viimeistä varpaanväliä myöten. Kokonaista puoli kilometriä mennä hyntättiin, ennen kuin selvisi, että onni taisi potkaista. Löysin nääs itseni tutun portaikon edestä, eikä tarvinnut kauan seistä toljottaa, kun jo ihanainen Rosita tupsahti kuivattelemaan selkäkiharoitani. Tänne kelpaa jäädä, kunnes omat taas ennen pitkää korjaavat talteen. Hoh-hoijaa...