Hiljainen ääni kuuluu

A. Kiven päivänä kirjasto- ja torireissulla katselin ympärilleni ja mietin miehen kohtaloa puolitoista vuosisataa sitten, kun kuulin huilun vienon soinnin. Sama nuori mies, jostain muualta maailmasta tullut, yksiksensä siinä taas puhalteli kuten useina viime viikkojen päivinä. Ei näkynyt lantin antajia. Minäkin vain loitolta tiirailin ja nappasin salaa kuvan. Jollain lailla yksinäisen rantasoittajan tilanne rinnastui A. Kiven kohtaloon. Kumpikin tuntuu keskittyneen oman äänensä esille saamiseen. Tiedän kyllä, ettei Kivi ollut järin yksin paitsi oman näkemyksensä toteuttamisessa. Hän ei suostunut noudattamaan tukijoidensa yleviä vaatimuksia suomenkielisen kirjallisuuden luomispuuhassa - itselleen epäonneksi kuten hyvin tiedetään. Vasta 1900-luvun alkuvuosina esimerkiksi Seitsemää veljestä osattiin lukea suurenmoisena romaanikirjallisuuden helmenä. Teoksen kieli-iloittelu, luja rakenne, rikas henkilö- ja tapahtumain kuvaus saavat tarttumaan kirjaan yhä uudestaan. Tarjoaahan se samalla huikean näköalan siihen, kuinka metsäläisyys alkoi vihdoin Hämeestäkin väistyä ja miehet lähes kesyyntyivät kotiseutunsa kelpo kansalaisiksi. Juhanilla sitä paitsi oli jo ennen muita tietoa suuresta maailmasta, koska hän oli ajanut Viertolan härkiä Turun ihmeelliseen kaupunkiin asti. Näinpä siellä yhtäkin ihmeekseni, näin, kuinka prameus ja komu voi panna pyörään ihmislasten päät. Voi teitä, voi pauhaavata kylää, voi häilyväistä elämää kumminkin! Tuolta jyrisee vaunut, ja vaunuissa istuu sen vietäviä viiksinaamaisia narreja, istuu tyttöjä kuin posliinivauvoja, tuoksuttaen kauas ympärillensä sakean hajun kalleista öljyistä ja rasvoista-- Tosi, että löytyy herrasmaailmassa paljon ämmällistä ja naurettavaa, sen huomasin Turku-retkelläni.-- Että terveisiä Hämeeseen. Turussakin liputetaan Hämeen suuren, aikanaan syrjityn pojan kunniaksi.