Ystävä Siuntiosta vinkkasi oheisesta kirjasta, kun tiesi minun Japani-buumistani. Kiitos vinkistä! Teos kuulemma ilmestyi alun perin jatkokertomuksena Asahi Shinbun -lehdessä vuonna 1914, pari vuotta Japanin ulkomaailmalle avanneen Meiji-kauden päättymisen jälkeen. Kokoron voi suomentaa sellaisilla sanoilla kuin ihmissydän, mieli, asioiden ydin. Nimi saa selityksensä kirjan mittaan. Teos koostuu kolmesta osasta. (1) Maisteri ja minä -jakso kuvaa Tokiossa opiskelevan kertojanuorukaisen ystävyyttä maisteriksi mainitun vanhahkon miehen kanssa. Tämä elää toimettamana erakkona vaimonsa kanssa ja vetoaa salaperäisyydellään kertojaan. Maisterin kuukausittain toistuvat käynnit tietyllä haudalla herättävät kysymyksiä, samoin kiihkeät kannanotot perinnönjaosta. (2) Vanhempani ja minä -jakso vie kertojan takaisin maaseudulle vanhempien luo. Isän voimat hiipuvat, hänen kuolinvuoteensa ääreen saapuvat myös kertojan veli ja lanko. Kertoja itse saa maisterilta pitkän kirjeen, jonka lukemista varten hän etsiytyy erilleen muista. (3) Maisterin viimeinen kirje -jakso päättää teoksen kuvaamalla yksityiskohtaisesti maisterin elämää. Eristyneisyyden ja hautakäyntien syy selviää, selityksensä saa myös miehen pitkään harkitsema itsemurha.
Tuntui oudolta lukea lähes sata vuotta sitten kirjoitettua pidätettyjen tunteiden, epäluulojen ja pettymysten kuvausta brittiläisen McEwanin tuoreen Rannalla-romaanin perään. Kummassakin on kyse ylettömän sovinnaisuuden tukahduttavista seurauksista. Japanilaisteoksessa läsnä on myös yhteiskunnan murros. Kokoron miehiä perinnäistapojen kunnioitus lamaa niin, että he tuntevat tyystin menettäneensä liikkumatilan. Etenkin maisteri oli kasvanut Meiji-uudistusten alkuvuosien myllerryksissä, mutta ei myöhemminkään saanut otetta muuttuneista elämäntavoista. Keisari Meijin kuoltua 1912 maisterin mielen valtasi tunne, että hän oli pelkkä sopeutumaton muinaisjäänne. Jotakin tästä tyhjyyden ja toimettomuuden tunnosta mitä ilmeisimmin säilyi vielä kertojanuorukaisen tapaisissa uuden sukupolven miehissä. Kuinka lienee nykyisin? Mitä satunnainen kävijä voi havaita bisnesunivormua kantavista kiireisistä miehistä, joita laumoittain liikkuu kaupungeissa? Tuskin ainakaan Kokorossa kuvatun laista vetäytymistä. Ehkä sellainen on tallessa temppelien kätköissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti