lauantaina, maaliskuuta 14, 2009

Vanhuksen kaverina

Sattui taas sellainen päivä, jolloin meikäläisen apua tarvitaan, kun muu väki lähti jo seitsemältä aamulla Himokselle hiihtelemään tai paremminkin laskettelemaan. Palaavat onneksi illalla. Usko tai älä, mutta kuvan koiraherra on lähes 17-vuotias. Ihmeen hyvin, joskin verkkaisesti, se käveli puolisen tuntia. Taisi oikein odottaa ulos pääsyä, sillä se seisoi ulko-oven edessä ja haukkui, kun oli vissiin hoksannut jonkun liikkuvan talossa. Mutta ei osannut kääntää päätään tulijan suuntaan, sillä äänet eivät enää kunnolla tartu sen korviin. Kyllä se kumminkin ilonsa ilmaisi, kun tuttu käsi alkoi rapsuttaa mukavasti korvan juuresta. Mikäs meidän vanhusten oli viettää hetki yhdessä. Toinen hetki jaloitteluineen tulee iltapäivällä, jolloin tarjoilen Pultille myös ruokaa. Että liikunnallista lauantaita ja hyviä aterioita muillekin!

1 kommentti:

vanski kirjoitti...

Arvaas ,tekeekö mieli karvaturria !? Kuntokin nousisi , kun olisi joku hihnan päässä..mutta haaveeksi jää , ainakin toistaiseksi.