Pitkän kylmän jälkeen tuli kuin tulikin helle. Ja sen huomaa tässä auringonpaisteissa rakennuksessa, kuten kuva todistaa. Ikkunan takana oli yhdeksältä lämpöä 24,8 C-astetta, mutta sisällä peräti 31,6 C-astetta. Ilman kosteuslukema nousi 37 prosenttiin, sillä kuvaa varten pyyhin mittarista pölyt kostutetulla rätillä...
Mieleen on etsimättä palautunut toinen hellekausi: kun kuusi vuotta sitten muutin jokirantaan, hellekausi alkoi saman tien. Päivä oli silloin heinäkuun 13. Kolmen kuuman viikon kuluessa parhaimmillaan tai pahimmillaan hellelukemat kohosivat ulkona 33 asteeseen. Sisällä lämpöä piisasi ainakin saman verran, koska ensi alkuun hikoilin verhottomassa huushollissa, jonne aurinko porottaa aamuvarhaisesta iltapäivään. Karkuun toki ymmärsin lähteä. Vietin heinäkuussa 2003 tuntitolkulla aikaa Airiston vilpoisten tuulten hyväiltävänä Ruissalossa Saarronniemen uloimmassa nokassa ison männyn juurella. Mutta voi niitä kotiöitä! Kuumaksi paahtunut talo huokui lämpöä kuin hyvin lämmitetyn saunan kiuas. Ja aamulla varhain aurinko aloitti taas lämmitysurakkansa suoraan minun makuuhuoneestani. Verrattuna alkuaikoihin tässä lukaalissa nyt sentään elämää helpottavat verhot ja koko yön hissukseen hyrisevä tuuletin. Kummasti se saa olon tuntumaan siltä kuin ei olisikaan tuskaisan kuumaa. Kuinkahan pitkään helteet jatkunevat? En panisi pahakseni, vaikka tosi lämmin sää ulottuisi heinäkuun lopulle. Kelpaisi minunkin nautiskella saarioloista ensin Hämeessä, sitten Porin edustalla ulkomerellä. Kumpaakin reissua odotan hyvillä mielin - satoi tai paistoi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti