Kävin tänään Tampereella. Oli asiaa, mutta ei siitä nyt enempää. Kotimatkalla osuin istumaan kahden ystävyksen taakse enkä voinut välttyä kuulemasta heidän keskusteluaan. Oikeanpuolimmainen yli kahdeksankymppinen täti marmatti tuohtuneena maailmanmenoa, toinen säesti hissukseen. Häntä korpesi muun muassa se, että kaikki pitäisi nykyään hoitaa netitse. Kuului asuvan Paimiossa, josta ei enää saa edes junalippua ostetuksi. Täti oli kysynyt aseman nuorelta mieheltä, miten saisi makuuvaunupaikan Ouluun. Vastaus kuului, että osta se netistä - muuta konstia ei ole! Tietokonetta virkeä, selväpuheinen vanhus ei aio hankkia. Mutta tätipä keksi toisen keinon: hän soitti pojalleen Jyväskylään ja pyysi tätä hoitamaan hankinnan. Homma hoitui. Posti sentään toimitti lipun Paimioon. Tosiaan sopii kysyä, milloin itse kullakin on edessä se hetki, että tekee mieli nostaa kädet pystyyn yhä kiihtyvämpää vauhtia tapahtuvien muutosten myllerryksessä. Mitä kaikkea vielä pitäisi oppia?
2 kommenttia:
Usein on tuota ajateltu. Laitapa juttu yleisönosastoon Hesariin muillekin luettavaksi. Saat takuulla kommentteja !
Asia olisi toisiaan isommankin messun väärtti, mutta puhtini ei nyt riitä lehtijuttuun. Riittäiskö sulla intoa siirtyä hetkeksi blogin suojasta oikean lehden palstalle? Voit mielihyvin käyttää veteraanitädin kokemuksia juttuusi.
Lähetä kommentti