Runon ymmärtämisen vaikeus

Eilen luin Riku Korhosen toisen kirjan (2005), jonka kannesta skannasin ylle kuvan. On kyse runokokoelmasta, jonka kuudesta osastosta ainakin neljä on proosapaloja tai -runoja. Nimi Savumerkkejä lähtöä harkitseville herättää uteliaisuuden: mistä lähdöstä on puhe. Ennalta arvelin, että nimi vihjaa parisuhteen loppumiseen. Sitä tosiaan useimmat tekstipalat pohtivat, eivät kuitenkaan kaikki. Näkökulma on kertoja-minän, nuoren miehen. Koskettava on 18-osainen, numeroitu niukkasanainen kertomus loittonomeisesta ennen eroa. Tarinan 15. kohtaus kuuluu näin: Viidennen kerroksen huone, hiljaista,/ ikkuna autioon virastoon, viherkasvit, jaettu tuhkakuppi,/ ilmassa jokin kevät taas, ja savumerkkejä lähtöä harkitseville. 18. kohtaus päättyy riveihin: Puuteripeilissäsi etäännyn sinusta jo,/ muutan kuvajaisten toteen kodittomuuteen. Näiltä osin pysyin alakulossa mukana. Moni muu tekstipala sen sijaan tuntui harjoitelmalta johonkin isompaan (Lääkäriromaani!) tai pastissilta, joka olisi edellyttänyt alkutekstin hyvää tuntemusta. Jäin hämmennyksiin. En tiedä, pitääkö Korhonen itse kirjastaan välityönä. Minusta se tuntuu sellaiselta ja vieläpä hiukan väkinäisesti kootulta. Häneltä varmasti odotettiin palkitun esikoisen jälkeen uutta kiusaksi asti. Patistelijat saivat, mitä pyysivät.