Ystävältä taannoin lainaksi saamani kirjakasa on nyt luettu. Pinossa alimmaisena lojui vaatimaton, pehmeäkantinen opus, joka ei mitenkään houkutellut tarttumaan itseensä. Vasta nyt pitkinä toipilaspäivinä aloin tiirailla, mikähän tuokin kirja on - enkä jättänyt hyppysistä. Tarina sisaruksista pappisperheessä, jossa isä äityy aika ajoin väkivaltaiseksi etenkin Joona-pojalleen, on kerrottu mielessä lymyävinä muistoina. Lukijalle tulee todeksi se, kuinka isien pahat teot yltävät kolmanteen ja neljänteen polveen. Joona sairastuu mieleltään. Lisävaloa nuorten kantamalle taakalle tulee, kun tarinan kertoja, tytär-Anna, pohtii yhdysvaltalaisen poikaystävänsä Ianin perhekokemuksia. Sodan ja muun väkivallan turmelemat aikuiset särkyvät traumoihinsa. Lapset jäävät yksin syrjästä katsojiksi, ikätovereidensa kovin ottein kiusaamiksi, omin neuvoin itseään paikkaileviksi. Mielikuvitus tarjoaa lahjakkaalle pojalle pakopaikan, jossa maailman voi rakentaa vahvaksi ja valoisaksi. Mutta todellisuutta ei pääse pakoon, paha asettuu syyllisyydentuntona asumaan mielen pohjalle.
Netistä löytyy useita linkkejä toimittaja-opiskelija-kirjailija Elina Hirvoseen ja hänen esikoisteokseensa että hän muistaisi saman (2005) . Esimerkiksi Heidi Strengell on kirjoittanut 5. lokakuuta 2005 aiheesta kattavasti otsikolla Voiko särkyneen ruukun korjata, voiko väkivallan kierteen katkaista? (Kiiltomato.net) Suosittelen kyseisen tekstin ja tietysti myös kirjan lukemista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti