Juhlapäivä

Kalevalan-päivää voisi tuskin uljaammin viettää kuin nauttimalla täydellisestä talvipäivästä jokirannassa. Runsaan tunnin kävely joen molemmin puolin tuotti paljonlaisesti kuvasatoa myöhempään käyttöön, vaikka en mikään Lönnrot olekaan. Joen rannat muuten näyttävät aivan erilaiselta Tuomiokirkkosillalta yläjuoksuun kuin satamaan päin. Lähipäivinä tarjoilen esimerkkejä Tuomaansillan tuntumasta.

Onnellista odotusta

Uusi koti elää jo valmiina mielikuvissa. Eilen sain oheisen kuvan sisustussuunnittelijalta, jonka kanssa yhdessä valitsimme pari viikkoa sitten tapetteja huusholliin. Hiukan värit kuvassa ovat valjummat kuin pitäisi, mutta siitä voi aavistella, kuinka ihanalta makuuhuoneen päätyseinä aikanaan näyttää kukkatapetissaan. Viimeisiä sisustusratkaisuja tehdään paraikaa. Mukavasti värit muuttuvat, kun sekä lattiat että seinät saavat eri ilmeen kuin jokirannan kodissa. Lähes kaikki mööpelit kuitenkin jatkavat kanssani yhteiseloa, joten täysin tuttua on paljon. Enää vajaat seitsemän kuukautta ja pääseen uuden uutukaiseen taloon!

Yksinäinen sujuttelija

Aamun jumppareissulta tullessa äkkäsin jokiuomassa harvinaisen jäljen. Joku yksinäinen hiihtäjä on hiljan liikuskellut jäällä. Ei ole tarvinnut huudella "LATUA!", kun muut yrittäjät ovat etsineet hiihtomaastonsa muualta. Missä lienee jokisujuttelija kavunnut rantaan? Oli kesä tai talvi, penkereelle nousu on näyttänyt ylen hankalalta.

Saunapuhdas

Aamu houkutteli ihan muuhun kuin kuntoiluun salilla. Kaukaa ei tarvinnut vaihtoehtoa hakea, kun suunnistin Naantaliin. Sieltä löytyy tuttu kylpylä, jonne eläkeläinen pääsee puoleen hintaan tiistaista torstaihin nautiskelemaan uinnista ja saunomisesta. Myös aika moni ruotsalainen tuntuu löytäneen tiensä Naantaliin, sillä aina siellä kuulee ehtaa rikssvenskaa. Eikä lapsiperheitäkään puuttunut, vaikka etelän urheiluloma meni jo. Että semmoinen hyvän olon hankintareissu! Nyt sopii pötkähtää sohvalle ja ottaa nokoset.

Kotikatu

Tallustelin äsken Läntistä rantakatua kotia kohti ja huomasin, että tämäkin on kotikatuni. Voisin käyttää myös osoitetta Läntinen rantakatu 19 A Kristiinankatu 2:n asemesta. Kuvassa asuintaloni häämöttää valkoisena rivin loppupäässä. Aika ajoin näillä paikoilla velloo milloin mikin tapahtuma. Syksyn silakkamarkkinoiden keväinen pari, saaristolaismarkkinat, täyttää pian kadun molemmin puolin myyntikojuin. Mainio juttu. Syksyn markkinoita en enää todista aitiopaikalta.

Tiedossa lumitöitä?

 

Pikku hiljaa alkaa näyttää siltä, että myös parvekkeen kokoinen plätti on putsattava lumesta. Kerran jokirannassa asumisen aikaan olen moiseen puuhaan joutunut. Silloin keräsin lumet ämpäriin ja kumosin ne vessanpyttyyn. Ei niitä oikein passannut huiskia ympäriinsä. Ties mitä lystiä sellaisesta olisi seurannut. Näin laskiaissunnuntaina lumenheiton tosin voisi saada lykätyksi talviriehan piikkiin.

Jokivartta kuvina

Pikku hiljaa päässä kypsyy idea jonkinlaisesta kuvina toteutuvasta jokirunoelmasta. Aineistoa löytyy melkoisesti omista still-kuvien kansioista, mutta videokuvat puuttuvat lähes tyystin. Ylle poimin tänään hätäisesti napatun ambulanssikuvan, jotta muistaisin ottaa hälytysajoneuvoista videokuvia. Sekä paloautot että ambulanssit lisäävät näet tiuhaan efektejään jokirannan päivittäiseen liikennekohinaan. Jos sitten aikanaan Liedossa tulee ikävä kaupungin ääniä, lykkään jokirunoelma-DVD:n soittolautaselle, nostan volyymit ja testaan, kuinka pitkään saan kuunnelluksi metakkaa. Sillä siitä ikävästä päässee...

Kaaos hurmaa

Piipahdin keskiviikkoiltana joen itärannalla teatterissa enkä suotta. Sopukassa menee näkemisen arvoinen puolitoistatuntinen. Kolmen naisen huima tulkinta Mika Myllyahon näytelmästä Kaaos sai täyden katsomon paitsi hirnahtelemaan myös totisena pohtimaan ihmiselämän kummia kuvioita. Satuin kotimatkalla kuulemaan parin ohikulkijan kommentin, että tulkinta oli jopa parempi kuin Ryhmätetatterissa nähty. Jopas nyt jotakin: että turkulaisnaiset yltävät ryhmisläisten verroille tai jopa niiden yli! Käsittämättömän taitavasti naiset esittävät kaikki roolihahmot. Erityisesti mieleen jäi terapeutille hakeutunut karski äijä, jonka sisällä lymyilee surkean arka pikkumies. Kaksijakoisuus toteutuu komeasti siten, että miehen eri puolia esittää kaksi naista. Välillä ne ovat ihan lähellä toisiaan, välillä taas arka väistyy, kunnes terapeutti lopulta huomaa miehessä myös tämän surkean puolen ja ymmärtää tehtäväkseen eri puolien yhdistämisen. Ihan asiaakin kuultiin vuoroin jokaisen roolihahmon suusta. Teatterin verkkosivuilta löytyy seuraava selostus sisällöstä:

Sofia, Julia ja Emmi ovat hyvin toimeentulevia, korkeasti koulutettuja naisia – opettaja, terapeutti ja toimittaja, joiden elämä syystä tai toisesta alkaa karata heiltä käsistä. Töissä ei suju, ihmissuhteet tökkivät, mies pettää tai muuten vaan tympii, masentaa… Naiset yrittävät parhaansa mukaan vastata nyky-yhteiskunnan yhä kasvaviin vaatimuksiin, mutta välillä paineet kasvavat ylivoimaiksi ja ne on päästävä purkautumaan.

Myllyaho on kirjoittanut näytelmänsä kolmelle naisnäyttelijälle, jotka esittävät myös näytelmän kaikki muut hahmot. Mukana on potilaita, rehtori, miehiä (omia ja satunnaisia vastaantulijoita), kahvilan myyjä jne. Naisen väkivaltaisuutta käsittelevä, komedian ja tragedian rajamailla liikkuva näytelmä naurattaa ja koskettaa, naisten elämä on samalla absurdia ja äärimmäistä, mutta myös totta ja todellista.

SOFIA: Anteeksi, mun on pakko sanoa, että se on tosi loukkaavaa kun teitä ei kiinnostaa tää mun ongelma yhtään.

JULIA: On olemassa kaksi maailmaa… Toinen on harmonian maailma ja toinen kaaoksen. Harmonian maailmassa vallitsee rakkaus, hyvä olo ja järjestys. Mutta sen rinnalla on tämä toinen. Kaaoksen maailma. Ja ne on aina olemassa. Kaaoksen maailmassa asuu kaikki heikkoudet, pelot, piilotetut toiveet, lapsuuden unohdetut pahat olot, käsittelemättömät tunteet. Ja juuri kun sitä kaikkein vähiten toivoisi, niin nää maailmat yhtäkkiä lähestyvät toisiaan ja silloin jäljelle jää vain raunioita…

JULIA: Kiusaatko sä mua?

EMMI: No vähän, mutta rakkaudella.

Ohjaus Irene Aho

Lavastus ja puvut Kaisa Niva

Valosuunnittelu Jarmo Esko

Äänisuunnittelu Tuomas Fränti

Naamioinnin suunnittelu Alisa Oksanen

Rooleissa Kirsi Tarvainen Riitta Salminen Jenni Hakala

Piiri pieni pyörii

Taloyhtiön hallituksessa on eletty kireitä aikoja. On syntynyt kiistaa siitä, vaihdetaanko palaneet lamput uusiin riittävän nopeasti. Vastoinkäymisiin luettakoon sekin, ettei joulun alla saatu vietetyksi pikkujoulua, ei suuren kiistan vaan parin jäsenen sairastelun takia. Toinen näistä olin minä. En ollut varsinaisesti sairas, mutten myöskään ihmisten ilmoille kelvollinen hurjan naamani takia. Kun sitten Runebergin päivänä vihdoin kokoonnuttiin "jouluaterialle", ei päästy yksimielisyyteen hallituksen tämän vuoden puheenjohtajasta. Aamupäivällä sellainen saatiin, vieläpä juhlallisesti ja oikein pitkän kaavan mukaisesti. Neljän jäsenen poppoosta irtosi kaksi esitettyä ehdokasta, joten pattitilanne piti purkaa arpomalla. Siinä sitä oli monta vaihetta, minulle ennen kokematonta niin kuin koko "linjariita". Oli lappujen numerointia ja niiden nostamista. Sitten taas nimien kirjoittamista uusiin lappuihin. Ekalla kierroksella ykkösen saanut nosti ensin nimilapun ja tuli - kuinka sattuikaan - ratkaisseeksi kuumaverisen ja ylen vuolassanaisen kilpailijansa valinnan puheenjohtajaksi. Että tämmöisiä kokouksia jokirannassa tänään... Eiköhän jatkokin lupaa edelleen myrskyjä vesilasissa.

Ihanaa, ihmiset, ihanaa!

Jokiranta koko kaupungin lailla kylpee auringonpaisteessa ja nauttii talvisäästä. Kumman vähän ihmisiä on liikkeellä. Eikä puluja tai variksiakaan näy päivystämässä naapuritalon lämpimällä katonlappeella, jossa ne miten kuten varpaitaan kipristellen usein näkyvät keikkuvan. Katonharjalla pysyisi hyvin, mutta sieltä taitaa kylmä tuuli ajaa istuksijat pakosalle. Niinpä näin iltapäivän alussa maailma on kuin uudeksi luotu - tyhjää täynnä.

Epäsuora katse

Reetta Ahonen Imatralta esittelee Joella-galleriassa puupiirroksiaan. Niitä yhdistää kohteen esittäminen heijastuksina tai lasin läpi kuten ylle taidekortista skannatussa kuvassa. Teos on nimeltään Sade, niin kuin arvata saattaa. Jänniä, isokokoisia töitä, jotka muistuttavat valokuvia tai elokuvien lähikuvia. Tämän ensimmäisen Turun-näyttelynsä esittelyteksteissä Ahonen mainitsee muun muassa:

- Näyttelyn idea syntyi Roomassa, jota katselin sekä taiteilijana että taidehistorioitsijana. Nykytaiteilijana en halua kuvata näkemääni suoraan. Paljon kiinnostavampaa on kuvata vanha heijastumassa uudesta pinnasta, ihan konkreettisesti esimerkiksi antiikki auton konepellistä, Ahonen toteaa teoksistaan Santa Maria A Transpontina ja Aika.

--

- Roomassa ajattelin, että Vatikaani elää omissa oloissaan, aivan omassa maailmassaan, kunnes törmäsin Vatikaanissa mainoskylttiin St. Peter´s Moto, siis Pyhän Pietarin mopo, taiteilija nauraa.

Skootterikaupan kyltistä Ahonen sai sysäyksen kahteen eri tulkintaan ja teoksiin St. Peter´s Moto I ja II.

Joen varjoisella puolella

Kevättalven pikku pakkasessa tuntui kuin patsaat Wäinö Aaltosen museon edustalla olisivat hytisseet vilusta. Aurinko ylsi lämmittämään toistaiseksi vain joen länsirantaa. Mutta ennen pitkää saavat nämäkin itärannan nudistit osansa tosi poltteesta. Silloin on jo kesä.

Parnassoa ja veljeksiä

On ollut vaiheita Parnasson tilaamisessa ja lukemisessa. Nyt kun jo toinen nuori mies on lehden päätoimittajana, anti kelpaa mummullekin. Tekstit eivät enää kutista lukijajoukkoa pieneksi sisäpiiriksi. On tajuttavasti kirjoitettuja, hyviä juttuja kirjailijoista ja kuvittajista, on kielititeen kysymyksiä, on runoja sekä esseitä niistä ja muista aiheista, on haastatteluja, muisitikuvia ja puheenvuoroja sekä kokonainen iso sarja kritiikkejä. Illalla odottaa legendaarisen teatteriesityksen toinen näytös. Tarkoitan Turun kaupunginteatterin 1970-luvun jymymenestystä A. Kiven Seitsemästä veljeksestä. Eilen katsoin alkuosan, esityksen kokonaan ja yhteen syssyyn näin aikoinaan pariin kolmeen kertaan paikan päällä. Täyttä tavaraa kaikilta osin yhä edelleen.

Mieliteko

Tänään hinguin kukkajakkua ensimmäiseksi kevään enteeksi. Sain toimeksi niin paljon, että lähdin kiertämään keskustan vaatekauppoja. Mitä löytyi? Enimmäkseen tummia talvikamppeita, vaikka muun muassa Voglian sivut, joilta vohkin oheisen kuvan, ja esitteet lupasivat aivan muuta. Samaisen tuotemerkin keväiset kukkajakut ilmestyvät kuulemma myymälöihin vasta viikolla 12. Stockalla oli yksi kiva, mutta kas kummaa: sen ylin nappi soi, kun yritin pujottaa sen reikäänsä. Yhtä numeroa isompi jakku taas roikkui päälläni. Että halvaksi tuli tämä reissu. Näin on ystävät - hyvää ystävänpäivää vaan! - jokirannassa asiat. Kuljen kohti kevättä entisissä vetimissä, joihin muka muhkea povenikin mahtuu nappeja vinguttamatta.

Madeherkku

Kuka lienee pyydystänyt sen mateen, josta tänään iltapäivällä sain syödäkseni erinomaista keittoa, Sepon tekemää. Jäi kysymättä sopan resepti, joten poimin yhden Kalatalouden Keskusliiton sivuilta:

700 g:n made, 2 sipulia, 1 kg perunoita, 25 kpl maustepippuria, 20 kpl valkopippuria, laakerinlehti, tilliä, ruohosipulia ja vettä.

Made puhdistetaan ja leikataan n. 5 cm:n paloiksi, palat asetetaan keittoastiaan ja lisätään vettä niin paljon, että kala peittyy, annetaan kiehua kypsäksi. Keiton aikana kuoritaan vaahto pois, jonka jälkeen mausteet pannaan keittoastiaan pussissa. Kun kalat ovat kypsyneet, palat nostetaan ehjinä pois ja seläkepalat irroitetaan ruodoista ja pidetään lämpimänä liedellä kannen alla.

Kalojen keitinliemestä valmistetaan keitto. Lohkotaan kuoritut perunat ja pannaan ne liemeen, lisätään sipuli, annetaan kiehua kypsäksi. Keitto kaadetaan tarjoiluastiaan ja lämpimät kalaseläkkeet, murskattu tilli ja ruohosipuli lisätään.

Mainiolta maistuivat myös emännän leivonnaiset ynnä muut jo melkein suussa sulaneet aterian jälkiherkut. Kiitos!

Kannattaako?

Viimeisin pähkäiltävä uuden asunnon kuvittelussa näkyy kuvasta. Minun piti ratkaista, kuinka vierasvessaan tulevat tasot kannatellaan. Enkä osannut vastata! Konsteja on kolmenlaisia, vähintään. Fiksusti joku on ajatellut, että välttämättömyydestä voi tehdä hyveen ja konsolista muhkean, melkeinpä koristeen. Jännä kuulla, mitä ihan tietty, osaava ammattilainen asiasta tuumii. Asennetaanko tason alle perinteiseen tapaan kannatinlistat vai jompikumpi konsolikomistuksista? Toisesta en julkaise kuvaa tässä.

Hyisen hiljainen joki

Pakkasherra teki talven Turkuunkin. Joki lienee umpijäässä, mutta vain kerran olen nähnyt retkiluistelijan sauvoineen suunnistamassa kohti Auransiltaa. Sen alle ei ole ollut menemistä, koska hiukan matkaa yläjuoksulla tehdään pengerrystöitä, jossa käytetään kuumaa vettä. Jää on sohjona jo heti sillankorvalla.

Luontokuvat kutkuttavat

Olen melkeinpä urakalla lukenut Luonto-lehtiä. Hyviä juttuja upein kuvin! Oheisesta kansikuvapupusta tuli mieleen, mitä Vanski kertoi nähneensä Hesan puistoissa: hiljan istutetuista pensaista ja puista oli pupuvierailujen jäljiltä pystyssä enää pelkkä tikku... Miten lienee puskien laita metsissä näin kevään korvalla? Kohtapuoliin olisi aika lähteä katsomaan. Hyvä reppu on jo hankittuna, muita romppeita riittää ainakin ensi alkuun. Aion vielä pärjäillä pikku Canonillani, kun kuitenkin tekee mieli ottaa kuvia. Miltähän tuntuisi napata taskustaan videokamera? Niistäkin löytyy helposti mukana kuljetettavia. Stil-kuvista tuskin kokonaan luovun. Tiedä sitten, tohdinko esitellä kuviani muualla kuin näillä sivuilla. Mutta kameran näpsyttelijää kannustaa se, että jopa Luonto-lehden sivuilta löytyy myös vaatimattomilla vehkeillä otettuja kuvia: lehteen kelpuutetut puhuttelevat vahvalla tunnelmallaan ja persoonallisella näkemyksellään.

Kameralla viimeisteltyä taidetta

Viime maanantaiselta kirjastokäynniltä riittää vielä kuvia. Isolle seinäpinnalle oli kahteen kerrokseen ripustettu muhkeita valokuvasuurennoksia akvarelleista. Yllä niistä näkyy vain osa.

Tuntemattomat telkussa

Vihdoin minäkin pääsin eilen illalla näkemään Kristian Smedsin kohutun sovituksen Linnan Tuntemattomasta sotilaasta. Sitä oli mallattu telkkariin passeliksi, mikä tarkoitti monen muun seikan ohessa teatteriversion lyhentämistä tunnilla. Hurjaa oli silti meno ja ääni kovaa, vaikka kotona ääntä toki sai vaimennetuksi. Melkoinen ammatti näyttelijöillä! Kuinkahan niiden kroppa ja aistit kestävät kaiken meuhkaamisen? Tuntuu, että näyttämöllä yhtä lailla kuin vaikkapa talouselämässä riittää yltiöpäisiä haasteita itsensä ylittämiseen. Kuulostan jo ihan emätantalta... Uskoakseni kuitenkin ymmärsin Smedsin ja tuntemattomia esittäneiden pyrkimyksen osoittaa sota täyskahjoksi touhuksi. Riipaisevia kohtauksia ja kohtaloita piirtyi taas kerran mieleen, vaikka sokeutuneen Hietasen kuolemaa ei illan versiossa näytettykään. Ohjauksen kekseläisyys ja monet upeat yksityiskohdat hämmästyttivät. Ei ihme että Smeds on kova nimi Brysseliä myöten.

Babel uudestaan

Osuin viime maanantaina videokauppaan, josta löytyi muun muassa Alejandro Gonzalez Inarritun ohjaama Babel-leffa DVD:nä hintaan 5,90 euroa. Onnekas ostos! Hyvässä seurassa eilen illalla katsoin elokuvan uudestaan enkä suotta. Moni arvoituksellinen kohtaus valkeni tai ainakin jäsentyi siitä, kun elokuvateatterissa silmät ymmyrkäisenä eka kertaa ihmettä tuijotin. Leffasta riitti yhä juteltavaa pitkään. Piti jopa lukea Raamatun kertomus Baabelin tornista ja tunnistaa silläkin tavoin, kuinka kielen hajaannuksen on ymmärretty jo ammoin estävän ihmisiä ymmärtämästä toisiaan. DVD-kotelon takakansiteksti päättyy tiiviiseen toteamukseen:"Baabelin ihmisten on alati ponnisteltava vapautuakseen peloistaan ja ennakkoluuloistaan, jotta todellista vuoropuhelua voidaan käydä." Paljon monipolvisemmin leffaan viestejä tuli kumminkin tulkituksi, kun niitä hissukseen kelailtiin sitä mukaa, kun vaikuttavasti kuvattuja kohtauksia nousi mieleen.

Perspektiiviä ilmastomuutoksiin

Kauhu ilmaston lämpenemisestä sai minut tarttumaan järeään, Juha Pekka Lunkan kirjoittamaan kirjaan, josta kansikuvat vieressä. En edes yrittänyt lukea kirjaa tarkkaan. Varsinkin loppua kohden loikin sivuja seitsemän peninkulman saappain. Yhtä ja toista mieleen jäi, rauhoittavaakin. Tuttu hokema muutoksen pysyvyydestä tuli monin verroin entistä selvemmäksi. Pikku hiljaa kaikkivoipaisen ihmisen on nielaistava myös se totuus, ettei mikään laji ole ikuinen. Niitä tulee, sopeutuu tiettyihin oloihin ja häipyy ympäristön muuttuessa. Ennen pitkää ihmislajikin on vain jokin fossiloitunut jäänne maaperän kerrostumissa. Telluksen pitkän historian aikana vallan muut seikat kuin myöhäinen homo sapiens -laji ovat jättäneet jälkiä niin mannerlaattoihin, geologisiin kerrostumiin, meriveden korkeuteen ja hiilen kiertokulkuun. Ne kaikki auringon säteilyvaihteluiden, meteorien ynnä muiden vaeltajien törmäysten ja maapallon kallistusten lisäksi ovat muokanneet ilmastoa. Mutta Lunkkakaan ei kiellä ihmisen toiminnan vaikutusta nykyilmastoon. Hiilidioksiidin määrä kasvaa ja lämmittää ilmastoa, vaikka tiedetään maapallolla ajoittain olleen paljon kuumempaa ja hiilidioksiidipitoisempaakin. Silti tuntuu oudolta, että maapallon mitassa elämme yhtä sen monista kylmistä kausista. Koko ihmislaji on tutkijoiden mukaan jääkausiolojen tulos. Pystyisikö tämmöinen otus toimillaan jenkaamaan ympäristöään niin suuresti, että kylmä kausi vaihtuisi ihan erilaisia eliöitä suosivaksi kuumaksi ajanjaksoksi? Sitä ainakin pelätään.

Illalla Hermanniin

Kyllä Turussakin osataan vitkastella melkeinpä hämäläiseen tapaan: tänä iltana vietetään taloyhtiön hallituksen kesken pikkujoulua - Runebergistä viis! Otti tosiaan aikansa, ennen kuin löytyi sopiva hetki kokoontua perinteiseen jouluviettoon. Viime vuoden puolella näet sattui ja tapahtui monenmoista juhlaestettä. On siis kohdallaan, että hämyinen kuva, jossa Wilenia näkyy vasemmalla, on otettu silloin, kun oikeissa pikkujoulussa riennettiin.

Junassa kuultua

Kävin tänään Tampereella. Oli asiaa, mutta ei siitä nyt enempää. Kotimatkalla osuin istumaan kahden ystävyksen taakse enkä voinut välttyä kuulemasta heidän keskusteluaan. Oikeanpuolimmainen yli kahdeksankymppinen täti marmatti tuohtuneena maailmanmenoa, toinen säesti hissukseen. Häntä korpesi muun muassa se, että kaikki pitäisi nykyään hoitaa netitse. Kuului asuvan Paimiossa, josta ei enää saa edes junalippua ostetuksi. Täti oli kysynyt aseman nuorelta mieheltä, miten saisi makuuvaunupaikan Ouluun. Vastaus kuului, että osta se netistä - muuta konstia ei ole! Tietokonetta virkeä, selväpuheinen vanhus ei aio hankkia. Mutta tätipä keksi toisen keinon: hän soitti pojalleen Jyväskylään ja pyysi tätä hoitamaan hankinnan. Homma hoitui. Posti sentään toimitti lipun Paimioon. Tosiaan sopii kysyä, milloin itse kullakin on edessä se hetki, että tekee mieli nostaa kädet pystyyn yhä kiihtyvämpää vauhtia tapahtuvien muutosten myllerryksessä. Mitä kaikkea vielä pitäisi oppia?

Aurinkoista

Juhlistakoon eilen napattu aurinkoinen kuva tätä päivää, joka on omistettu Valolle. Näkymä avautuu Turun uuden pääkirjaston Maat ja kulttuurit -osastolta vanhan kirjastotalon suuntaan ja tuo esiin ennen kokemattoman puolen kauniista rakennuksesta. Kaikki on nyt ulkoa päinkin Taiteiden talossa kohdallaan ison remontin jäljiltä.

Mahan varjossa

Kirjasto tarjoilee elämyksiä. Kaikkea ei heti edes ymmärrä. Tiukkaa teki ensimmäisen vatsakuvankin kanssa. Miltähän omat varpaat mahtavat näyttää, kun niitä taas tohdin katsoa hyvin ruokitun vatsani ohi. Ihan ensin lähden tästä paistamaan makkaroita, joita nautimme hyvällä ruokahalulla, ennen kuin juna vie tosi ystävän takaisin Pirkanmaalle.

Kyytiä reisille ja pepulle

Aamu on aikaa, joka sopii moneen hauskaan. Tänään oli jumpan vuoro. Puoli tuntia huhkimista TV-2:n Annen ja Katjan kanssa pitää pääknupin hiljaisena moitteista, etten muka liiku tarpeeksi enkä laihdu edes sitä paria kiloa, jolla verenpaine (ehkä) asettuisi suosituslukemiin. Reisi ja peppu -treenin perään olisi voinut tempaista vielä toisen puolituntisen vaikkapa gymstick-vehkeen kanssa. Mutta kohtuus kaikessa! Sopii arvata, nostinko koipea viimeisen kuvan mukaisesti vai miten sen tein, kun jalka kumminkin nousi.