Pikku hiljaa vastarannalla puut purkavat yltään kesälehdyköitä. Paljaat oksistot valtaavat näkymän, jokunen vaahtera vielä hehkuu keltaisen viime rippeitä, vihreätäkin näkyvissä. Kovat syystuulet vievät pian nekin kaunistukset. Tulee vääjäämättä mieleen elämän kiertokulku: keväästä orastaa kesän runsas kasvu, joka kypsyy satoisaksi elokuussa - ellei jo sitä ennen - ja vaipuu näin lokakuussa kuin horrokseen. Sitä jatkuu, kunnes talven koettelemusten jälkeen versoo uusi elämä.
Ei ihme, että sumuisen hämärät päivät houkuttelevat kääriytymään vällyihin ja vajoamaan verkkaiseen oleiluun; hangoittelen horrosta vastaan, vaikka tästä päiväunille vetäydynkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti