Hedda Gabler

Torstaina Turun kaupunginteatterin Sopukassa ensi-iltansa saanut Henrik Ibsenin myöhäiskauden näytelmä Hedda Gabler tuli nähdyksi eilen. Enpä ollut ennen missään osunut tutustumaan tähän nimekkääseen tarinaan. Onneksi nyt oli oiva mahdollisuus kokea tuoreeltaan tiivis 80 minuutin esitys, jota ei hevin unohda. Hedda on näyttämöllä uljas ilmestys, samalla sekä kauhea ilkimys että tuskaansa käpertyvä lohduton outo lintu häkissä. Arkisen nuhju, vielä tuore aviomies elättelee toivetta professuurista, jonka tuloilla pystyisi kustantamaan Heddalle seurapiiristatuksen, mutta unelma uhkaa jäädä toteutumatta. Puolen vuoden häämatka on takana, mahtihuvila asunnoksi upealle rouvalle hankittuna, tulot epävarmoja. On entisiä ihailijoita, joita kaunotar vielä ohjailee. On toinen, hiukan Heddaa nuorempi, punaisessa puvussaan elämää sykkivä nainen, joka tunnustaa aina pelänneensä tätä ja jota kalvakka Hedda häijysti kiusaa. On aviomiehen vanha sukulaistäti, joka pyrkii osalliseksi nuoren parin elämään. Näytelmät ihmiset ovat kohtalokkaasti sidoksissa toisiinsa. Yksi ihailijoista, valkokasvoinen tuomari, kietoo mustiin lankoihin Heddaa, joka puolestaan tuhoaa ihmisiä ympäriltään, ujuttaa väkivaltaisia vihjeitä lopullisesta ratkaisusta jokaiseen kontaktiinsa. Kuolema kutoo verkkoaan, kunnes yksi mies, kirjailija, ja Hedda itse - kohdussaan syntymätön lapsi - ovat saaneet tappavan osuman itse ammutusta luodista. Turun Sanomien kriitikko Irmeli Haapanen (TS 29.9.2007) pitää esitystä äärettömän mielenkiintoisena ja puhdistavana siksi, että Cilla Backin ohjaama Hedda Gabler "on riisuttu kaikesta tunkkaisesta realismista ja naturasta. Esitys on tiukasti tyyliteltyä ja symbolein rikastettua teatteria, jossa on vaikutteita sekä vanhasta eurooppalaisesta että japanilaisesta teatteriperinteestä. Ohjaustyyli on ankara, improvisaation varaan ei jätetä. Jokainen sormen koukistus, pään asento, askel, äänenpaino ja -rytmi on tarkkaan harkittu ja määrätty." Haapanen jatkaa:"Muoto heijastaa hienosti teoksen sisäistä maailmaa. Back on porautunut Heddan pään sisään ja luonut näyttämölle näkemyksensä tämän elämän viimeisistä tunneista, joissa ei totisesti ole mitään vapaata ja rentoa. Hedda on umpikujassa, omien valintojensa ja muiden vaatimusten vanki." Komeata teatteria kerrassaan!

Mikä ihmeen Pennisilta?

Pääkirjastossa valistetaan kävijöitä mm. Aurajoen silta-asioissa. Turkulaisia on näet herätetty kaipaamaan kauan sitten hävitettyä Pennisiltaa.

Ennen kuin lahjoitus- tai muuta rahaa sataa siltahankkeelle, kahvia juodaan kaikessa rauhassa lähellä niitä paikkoja, joita uudet kulkuväylät muuttavat, jos unelmista tulee totta.

Mikä hanskassa?

Kävelyllä

Tuomiokirkkosillalta rautatiesillalle

jokirantaan vastikään valmistuneella ulkoilureitillä:

jalka ei uppoa liejuun,

loitolla kaupungin kohinat.

Terveisiä Heinolaan!

Joki rannan älyn väläyksiä

Itä rannalla kapakka tunnelmaa, länsi puolella muovi kassista ongitun vinkku pullon kallistuksia - mennyttä tällä erää!

Harmaata

Aurinko piiloutui yön kuluessa pilvipeittoon. Eilistä lämpöä kuitenkin vielä riittää, kunnes sade pudottanee lämpötilaa yhä viileämmäksi. Kahdeksan aikoihin napattu kuva kielii, ettei rannalla monikaan kävele tai pyöräile näin totisena aamuna. Vastarannan maksuttomat autopaikat ovat kuitenkin kaikki olleet varattuina jo pian seitsemän jälkeen, ja kuskit marssineet jalan kuka töihinsä, kuka muille asioilleen. Aikaisin minunkin on auto ajettava joen itärannalle niinä aamuina, kun taloyhtiön pihaa puhdistetaan konein. Yleensä puoleenpäivään mennessä saan hakea polleni takaisin aitauksen sisään joen länsirannalle. Omakin oloni ja eloni on siirtymässä ulkoa sisätiloihin. On aika tarttua lukemattomiin kirjoihin!

Vielä yksi kesäpäivä

Jokirannasta oli tänään aihetta lähteä sinne, minne Aurajoki laskee: meren tuntumaan. Lounais-Suomea on näet suosinut aurinkoisen lämmin sää, joka houkutteli iltapäiväksi Kakskertaan erään huvilan rantaan. Lauhkea lounaistuuli siellä pyyhki turhat kiireet tiehensä. Ulkona askareita riittää ajankuluksi. Pitkin kesää on kartutettu kuvassa näkyvää poltettavien roskien kekoa. Tänäänkin se sai pinnalleen kottikärryllisen kuivia oksia, joita tuuli uutterasti karsii pihan vanhoista hopeapajuista. Enimmän ajan kuitenkin tulee vain istutuksi ja ihmetellyksi avaran merimaiseman hiljaisuutta. Pari kalastajaa näkyi viihtyvän pyyntipuuhissa Paraisten rannan tuntumassa, iso moottorivene matkasi väylää pitkin kohti Airistoa ja sen peräaallossa peesaili pienen pieni moottorivene. Vesilintuja näkyi vain yksi hätäinen muutaman yksilön parvi. Riesaksi asti rannalla viihtyneet kyhmyjoutsenet ovat siirtyneet muualle, koska niiden jätöksiäkään ei enää tarttunut kengänpohjiin aaltojen huuhtomista rantaruohoista. Tällaisen päivän jälkeen tietää, että seuraaviin lämpimiin on monta kuukautta. Tuskin edes ilmaston lämpeneminen kyseistä seikkaa muuksi muuttaa ainakaan vielä tulevana talvikautena. Sateita ja viilenevää luvassa jo tästä illasta alkaen!

Viikinkimeininki mennyttä

Viikonloppuna Itäinen rantakatu oli kuvan näkymän kohdalta katkaistuna, koska paikan valtasivat jo perjantaina "viikingit". Asiaan kuuluvasti tultiin joen alajuoksulta vastavirtaan soutaen aidon näköisillä veneillä. Näin maanantaiaamuna venekunnat lienevät jo kaukana äkkinäisen valtauksensa näyttämöstä. Kaikki muukin rekvisiitta on häviämässä. Ei näy enää telttoja, ei pelikenttää eikä luolan edustan katsomoita. Viikinravintola Haraldin mainokset toki vielä muistuttavat, mikä firma oli tapahtuman keskiössä.

Jokiranta elää. Pitkin kesää on ollut festivaaleja, benji-hyppyjä, juoksukilpailuja, kuntoilutapahtumia, soutu- ja melontakisoja, lutikkamaisten pikaveneiden kiihdytysajoja. Äskettäin siivottiin romuja joen pohjasta sukellusnäytöksessä. Onnettomia jokeen hyppijöitä tai putoajia esiintyi alkukesästä. Mutta kun heitä hukkui yhtenä viikkona kolme, alkoi yrittäjien joukko harveta. Sittemmin en ole sattunut huomamaan ainuttakaan palolaitoksen pelastustiimin ryntäystä paikalle.

Kaiken kaikkiaan pääsen osalliseksi yhtä lailla näkymistä kuin mölystä. Erityisesti tapahtumien kuuluttajat eivät ääntä säästele. Heidän asiaansa auttavat muhkeat äänentoistolaitteet, joista puheen tauottua tulvii musiikkimelua. Mutta mitäpä tuosta - elämää sekin! Ja on toki myönnettävä, etteivät täällä öisin mekasta muut kuin korkeintaan kapakasta palailevat laskuhumalaiset.

Viikon kulttuurisaldo

Tiistaina bussillinen Turun teatterikerholaisia kävi Helsingin kaupunginteatterissa katsomassa Brechtin ja Weillin Kerjäläisoopperan, joka sai ensi-iltansa viime maaliskuussa. En muista enää esityksen saamia kritiikkejä, vaan nojaan seuraavassa omiin ja matkakumppaneiden vaikutelmiin.

Räväkkänä alkuna yksi tarinan huorista - keskimmäisen kuvan Kapakka-Jenny, jota esitti Ursula Salo - kävi ennen verhojen aukeamista mm. varoittamassa siitä, mitä tuleman pitää: ei mitään kesyä! Näyttämö avautui ankean tyhjänä, kovin isona ja harmaana. Alun yksinäinen huora harhaili aikansa, kunnes väkeä alkoi tulvia kuin rottia koloistaan. Kerjäläisten ystävä -firman omistaja Jonathan Jeremiah Peachum - kolmannen kuvan keskellä vaimo ja tytär kainalossaan - pääsi hurskastelevana ääneen.

Tarkasti rytmitetyt, nopealiikkeiset kohtaukset vangitsivat katsojan. Musiikki nieli mukaansa. Näyttelijätyön sävykkyys kiinnitti huomiota pitkin matkaa. Erityisesti Riitta Havukainen Cecilia Peachumina tarjoili tarkkoja härskiyksiä. Vuokko Hovatta hemaisevana Polly-tyttärenä oli suurine ympyriäisen silmineen juuri niin sokea kuin nuoret rakastuneet kaikkina aikoina. Puukko-Mackie - Oskari Katajisto - oli saanut tytön nopsasti ansaan tarinasta tuttuun tapaan lupaamalla "kunniallista" avioliittoa.

No, käänteitä tarinassa riittää, kun kaikki keskeiset ihmisen tunteet ja olemiset saavat valaisua. Juonitellaan, lahjotaan, petetään, varastetaan, hurskastellaan, ahnehditaan, vaivutaan mustasukkaisuuteen, rakastetaan, vihataan, tapellaan, joudutaan poliisin kynsiin, viekastellaan vapaaksi... Erityisen makean lieron Puukko-Mackien koplasta teki Pertti Koivula Myntti-Mathiaksena.

Suuri synteesi rakentui muhkeasti soivasta loppukohtauksesta, joka äkkiä räväytti näkyviin ison kaistaleen poutapäivän taivasta yhtä lailla lohtuna meille kaikille kurjimuksille kuin koko ensemblelle. Taitavaa, koskettavaa!

Lämpiöissä on esillä mittava valokuvanäyttely osaltaan juhlistamassa sitä seikkaa, että Helsingin kaupunginteatteriksi ajan oloon muotounut taidelaitos on satavuotias. Ensimmäinen yllä olevista kuvista edustaa teatterihistoriaa jakavan näyttelyn tuoreinta kerrostumaa.

KUVATAIDETTA

Taidegraafikkojen Joella-galleriassa, joka majailee naapuritalossa Läntisellä rantakadulla, on lokakuun puoliväliin esillä Kuutti Lavosen töitä. Ne tuli pikaisesti katsotuksi lauantaina. Muitakin katsojia ilmestyi paikalle jo ennen 12:ta. Lavonen vetää. Asiaa auttoi vielä se, että Turun Sanomissa ilmestyi perjantaina laaja esittely näyttelystä. Taidanpa käväistä katsomassa mestarismiehen töitä vielä uudestaan.

Perjantaiaamua

Pallokrysanteemi kukoistaa, oli päivä kuinka harmaa tahansa. Päivällä hidas alku - vähin erin olisi kumminkin ryhdyttävä keskeneräisiin kuvaurakoihin. Siispä töihin!

Torstain tunnelmia

Kuvakokeilut jatkuvat. Näkymä Samppalinnan mäkeen hehkuu värejä, vaikka sää synkistelisi kuten tänä aamuna. Olennaisinta kuvassa on nyt, että se on sekä mitoiltaan että pikselimäärältään pienennetty. Haen vielä myös sopivinta paikkaa kuvalle suhteessa tekstiin. Vai onko niin, että laveana levittäytyvä maisema sopii näin keskelle sivua ennen tekstiä ja taas esim. pystykuvat sivun vasempaan ylänurkkaan? Oikean ylänurkan olen jo hylännyt, koska sinne kopioitu kuva sai sanat katkeilemaan vastoin oikeinkirjoitussopimuksia. Kun kuva asettuu luontevimpaan paikkaansa, on aika miettiä, mistä kaikesta kannattaisi kirjoittaa.

Torielämää

Aamupäivän paras näkymä löytyi taas kerran Kauppatorilta, jossa maineikas Roope-lokki päivysti vakiopaikassaan kalamyyjän suojeluksessa ja ennen pitkää kaiketi sai nokkansa eteen savukalaa tuttuun tapaan. Roope - naaras! - näytti olevan siirtämässä torin päivystystehtävää poikaselleen, joka katolta tarkkaili ympäristöä. Roopehan ei torilla suvaitse muita lintuja kuin omia jälkeläisiään.

Kuva on otettu puhelimen kameralla. Ei hassumpi vai mitä?

Ihmetystä tiistaina

Kävin läpi kaikki blogin asetukset ja korjasin mm. kellonajan, kun huomasin, ettei tätä kanavaa niin vain suljeta: virheilmoitus kooditunnuksineen seurasi tietoa, jonka mukaan pyydettyä tehtävää - blogin lopetusta - ei voi suorittaa. Ohjelma lupasi asiaa selvitettävän, jos lähettäisin viestin jonnekin, en tiedä minne, ja liittäisin mukaan ko. tunnuksen.

Niinpä tässä taas kirjoitan. Lohduksi liitän tähän vielä vuoden takaisen kuvan jokirannasta.

Harmaa maanantai

Saa nähdä, alkaako tämä sivunpito maistua yhtä hyvältä kuin teksti- ja sähköpostiviestit. Tuskin kuitenkaan tulee kirjoitetuksi joka päivä. Ehkä myöskään kuvia ei tule otetuksi joka jutun yhteyteen. Saa nähdä. Jotenkin pitäisi aivan ensi tilassa muokata sivu sopivan näköiseksi. Nykyisellään se on paremminkin sattumien tulosta.

Näin jokirrannassa

Kuva on viime helmikuulta, otettu Kittilän Könkäällä. Ilme sopii tämän illan tunnelmiin, kun sain vastatuksi haasteeseen: oma plogi on nyt luotu! Kuvien liittämisessä päivän tekstiin on vielä opettelemista.