Sovitus

Viikonloppuna tuli vihdoin nähdyksi leffa, josta ohimennen olin kuullut kehuja. Mutta ihmeekseni en ollut huomannut lehdistä kritiikkejä, kun leffaa alettiin esittää suomalaisissa teattereissa. Onneksi siitä on ilmestynyt DVD-versio, josta Marko Ahonen kirjoittaa nettikritiikissään ytimekkäästi näin:

Sanotaan, että hyvistä kirjoista syntyy harvemmin hyviä elokuvia. Dvd-uutuus Sovitus (Atonement) on kuitenkin säännön poikkeus. Se on kunniaksi niin Ian McEwan romaanille kuin myös keksinnölle nimeltään elokuva.

Eletään vuotta 1935 Englannin maaseudulla. 13-vuotias Briony (Saoirse Ronan) seuraa sivusta isosiskonsa Cecilian (Kiera Knightley) ja palvelija Robbien (James McAvoy) suhteen kehitystä.

Yksi valhe muuttaa kaiken

Tilanne saa Brioryn hämilleen, joten hän tekaisee valheen, joka muuttaa kolmen ihmisen elämän ikuisiksi ajoiksi. Tämän jälkeen siirrytään 2. maailmansotaan. Eeppinen tarina kattaa hyvin pitkän ajanjakson.

Elokuvaohjaajia on kahta sorttia. Toiset ovat ammattilaisia, jotka siirtävät käsikirjoituksen sujuvasti elokuvamuotoon tuottajien toiveiden mukaisesti. Toiset osa taiteilijoita. Sovituksen Joe Wrigh kuuluu jälkimmäiseen ryhmään. Mies on lukuisat palkintonsa ansainnut. Ihmettelen suuresti, mikäli tuleva ura ei tuo niitä vielä runsaasti lisää.

Suuret tunteet

Sovitus on suurten tunteiden historiallinen melodraama. Tyylilaji ei ole muodissa juuri nyt, mutta sehän ei Sovitusta haittaa. Elokuva onnistuu olemaan intiimi ja mahtipontinen samanaikaisesti. Sovituksessa on jotain, mikä useimmilta muilta elokuvilta puuttuu: sielu. Sovituksen seurassa katsojan sydän laulaa hoosiannaa.

Mitäpä Ahosen kommentteihin lisäämistä, vaikka oma sydämeni ei hoosianna laulanutkaan leffaa katsoessa. Ylen vaikuttunut kuitenkin olin. Henkilöhahmot karttuivat piirre piirteeltä kohtausten myötä. Erityisen syvälliseksi koin nerokkaan lapsi-Bryonin, jonka kirjallinen kunnianhimo sekoittui intohimoiseen rakastumiseen, mutta miehen - Robbien - kuumat tunteet leiskuivat Bryonin Cecilia-sisarelle. Bryon kosti julmasti eikä päässyt koskaan itse irti kostostaan. Kirjailijana hän yhä uudestaan tutki lapsena näkemiään tilanteita ja loi niistä uusia versioita. Vasta vanhana ja sairaana hän tunsi viimeisessä teoksessaan saaneensa sanoiksi koko totuuden. TV-haastattelusta tuli lopullinen pahan teon sovitus.

Netistä löytyy useita kritiikkejä Sovituksesta. Ne löytyvät esim. Googlen avulla, kun en saanut kopioiduksi osoitteita tähän ilman, että ne avasivat koko jutun.

Keskiaikaista

Kuin viimeistä päivää viuhtovat ihmiset tänään vuonna 1413 Vanhal suurtorill ja molemmil pualil jokke, ku iha oikkiast keskiaikase markkina ova täll kertta olemas tääll viimist päivää. Käväisinpä paikalla häthätää. Paljon oli viitsitty tehdä jo ennalta, ja pitkää päivää ilmeisesti painetaan loppuun asti itse markkinoilla niin myyntihommissa kuin komeljanttareina. Jotakin Olavia yhdessä näytelmässä haettiin ja pelättiin. Taisi olla pahasti sairas. Brinkkalan pihalta löytyi kuolemansairas, jota alettiin kupata. Mahtoiko olla Olavi? Oli kuka tahansa, veri virtasi ja väki töllisteli. Omasta nurkkauksestaan löytyi hyvä paikka tutuin tuottein. Siellä Gero Geick hoiteli rivakkaan tyyliinsä mehevän makoisien yrttimakkaroiden paistamista, jousiampujaveljet ynnä ehtoisa anoppi avustivat. Kuuman makkaran sai parilla eurolla. Sopi syödä sekä sisällys että kääre - kelpais varmaan sullekin!

WAM ja Kivijärvi

Wäinö Aaltosen museoon (WAM) Aurajokirannassa on koottu muhkea näyttely Harry Kivijärven tekemää ja kokoamaa taidetta. Avarat tilat sallivat mustien dioriittiveistosten levittäytyä kuten viereisen kuvan Eukleides. Siinä kolmiulotteiset kivet kohtaavat tason. Kutakin kiveä halkoo kiiltäväksi hiottu omanmuotoisensa syvänne merkkinä kirkkaasta ajatuksen juoksusta. Teoksen mainitaankin olevan kunnianosoitus geometrian isälle. Ihmeellisiä ovat myös Kivijärven gobeliinit, joista pari näkyy ylimmässä kuvassa. Kivijärven eri puolilta maailmaa kokoamat taide-esineet, monet hyvin vanhoja, pysäyttävät katsojan pohtimaan harrastuksen intohimoisuutta. Hiukan valaistusta pitkälliseen keräilyyn saa katsomalla tarkkaan vaikkapa mittavaa länsiafrikkalaisen kultti- ja käyttöesineiden kokoelmaa. Siitä jo näkyy, mihin saavutuksiin muinaisilla kivitekniikoilla ja käsityötaidolla on ylletty. Kivijärvi tulee auttaneeksi näyttelyvieraitaan näkemään kuvataiteen perinteiden läsnäolon kunkin aikakauden taiteessa. Samalla näyttely tuntuu kunnianosoitukselta toiselle turkulaiskuvanveistäjälle Wäinö Aaltoselle. Siksi mukana on myös kuva ison Wäinön veistoksesta museon ulkopuolelta.

Mansikan maku

Tori tulvii masikoita. On sortteja, myyjiä, ostajia ja taas kerran ihmettelemistä hinnoissa. Mikä kumma selittää sen, että ruotsalaiset, makeat (!) marjat maksavat monta kymmentä senttiä vähemmän kilolta kuin kotimaiset? Viereisessä kuvassa komeita lähialueen mansikoita, joista kyllä arvaa, kummat ovat luomutuotantoa. Muutama marja pääsi ilahduttamaan Karinakodin potilasta, joka jo pari päivää sitten suuresti nautti masikan mausta. Vähäisiä ovat sänkyyn sidotun nautinnot näinä päivinä. Hiukan makeaa suuhun, silmien ilona kaunis ikkunanäkymä yksinäisinä valveilla olon tunteina.

Meren tuoma

Jokisuussa saa vielä tämän päivän ihmetellä komeaa Götheborg-paattia. Se on äskettäin rakennettu vanhaan malliin, mutta saanut sisuksiinsa myös nykytekniikkaa. Laiva kuuluu seilanneen Tyynellä valtamerellä asti. Nyt se kiertää Itämeren satamia. Muitten peesissä minäkin pääsin kummajaista tutkailemaan. Ennen laivat oli puuta ja miehet rautaa, niinhän? Götheborgin miehistöstä iso osa on naisia, niin rautaisia, että he kiipeilivät miesten lailla mastoissa purjeitten kimpussa. Huimaa hommaa jo satamaoloissa saati merellä!

Taakse jäänyttä

Päiväkävelyt Kirurgiseen sairaalaan vaihtuvat ajamiseen Hirvensaloon, jossa sijaitsee Karinakoti. Ovi odotti avoinna tulokasta, kun serkku siirrettiin alkuillasta paikkaan, jonne hän on toivonut pääsevänsä. Erinomaista hoitoa tarjonnut sairaalaosasto 233 sulkeutuu ensi viikolla lomien ajaksi. Myös uusi paikka osoittautui jo ensi kosketuksessa helpotukselta. Serkku saattajineen rauhoittui, kun ympäristön huomasi oitis kodikkaaksi ja henkilökunnan ystävälliseksi. Potilaspaikkoja on vain parikymmentä, huoneet ja yhteiset tilat avaria, värit ja valaistus pehmeitä. Tyylihuonekalut ja taulut lienevät lahjoituksina saatuja. Ikkunoista näkyy sekä pihojen vehreyttä että oikeaa metsää. Uuden asukkaan kiireettä vastaanottanut hoitaja kertoili talon toiminnasta ja muisti mainita myös sen, että ikkunasta voi seurata kettupoikueen varttumista. Kesä kukoistaa värikylläisenä pihoilla ja pientareilla. Jaksaneeko sairauden uuvuttama enää nauttia näkymistä, joita kamera tänään tallensi?

Voihan potaatti!

Peruna käy torilla kaupaksi. Meikäläinen äimistelee, mistä pottuja pitäisi ostaa: suoraan viljelijöiltä, jotka tarjoavat kalliita tuotteitaan penkinpätkältä, vai ylösostajilta, jotka myyvät kotimaisia potaatteja alle kahden euron kilo. Kai sen arvaa, kummasta paikasta tänään oman potaattipussini ostin. Mutta aika moni näkyi luottaneen penkkiläisiin, sillä jo yhden aikoihin penkeillä lojui useita tyhjiä perunalaatikoita.

Ei edes kaljasieppoja

Totisen sateinen päivä on karkottanut yhtä lailla lokit ja tiirat kuin laivojen siideri- ja olutsiepot. Tyhjää ja autiota... Onneksi runsas vedentulo pesi katujen ja laivojen lisäksi myös ikkunoistani sen, johon lokit olivat ruiskineet omat jälkensä kuin merkiksi reviiristään.

Hehkeä houkutus

Onkohan pörriäisille mikään ihanampaan kuin tunkeutua täydessä kukassa hehkuvan pionin röyhelöihin? Seurasin ahnaiden nautiskelijoiden puuhia tovin aamutuimaan. Uurastajia näkyi kolmekin yhtaikaa samassa runsaudessa. Ei näyttänyt haittaavan, vaikka koipipussit jo pullottivat siitepölystä. Näky sai huokaisemaan: kesä korkeimmillaan, pionit upeimmillaan - tämä on elämää!

Juhannustehtävä

Kesäpäivän seisauksena juhannus painuu tänä vuonna mailleen. Lapset puoliskoineen ja lastenlapset ovat lennähtäneet lomilleen tai saareen tai kuka minnekin. Kotiin jäi vain Hemuli. Niinpä sen hoitamisesta tuli ns. sopiva yhden - venyi heti kahdeksi - päivän homma minulle, joka jäin kaupunkiin nauttimaan rauhallisesta kesäolosta. Lienenkö nyt mummuna urani huipulla? Oli miten oli, kuva todistakoon, että elukka on saanut apetta ja puhtaita puruja pesäänsä.

Jussia!

Kuvan ruusut ovat lähes kukkineet. Onneksi otin kännykän kameralla talteen niiden hehkeimmän hetken pari viikkoa sitten. Pikkuisen vielä käsittelin kuvaa, että ruusujen satumaisuus korostuisi. Muilta osin jokirannassa ovat vielä kaupunkijuhannuksen valmistelut käynnissä. Pian täälläkin - suojassa sateelta - lauletaan on juhla ja juhannusilta...

Luokkakokous lukuelämyksenä

Jokirannassa elän edelleen menneen viikon mietteissä. Korfun-matkalla luin kirjan, joka yhä askarruttaa. Kyseessä on Jarkko Tontin Luokkakokous (2007). Kummasti teos piti otteessaan jopa niin, että aloin merkitä muistiin kommenttejani.

Kirja on tiivis, kyyninenkin, katsaus 1973 syntyneiden olotilaan Suomessa 2000-luvun alussa. Keskeisistä henkilöistä muodostuu kolmio, vaikka lukujen otsikot toistavat heistä vuorotellen vain kahta nimeltään Matias ja Toni. He ovat kouluajoista asti olleet parhaat ystävykset ja sittemmin rakastuneet samalla luokalla olleeseen Emmaan. Tämä alkaa puuhata luokkakokousta Tampereelle ja saa pojat avukseen osoitteiden selvittämiseksi. Tontti leikkii nimillä – omallaankin –, kun on tehnyt Tonista sukunimeltään Makkomaan, Matiaksesta Linnainmaan ja Emmistä Hallinmaan, jonka nimen Emmi kylläkin vaihtaa Hämeenjouseksi.

Kaikkitietävä kertoja on kuin jumala, jolta eivät näiden ihmisten mielenliikkeetkään jää piiloon. Etenkin kolmekymppiset miehet tulevat läpivalaistuiksi kaikkine stigmoineen. Matias potee adoptiolapsuuttaan ja sitä, ettei tiedä, kuka hänet on synnyttänyt. Hän on kasvanut keskiluokkaisen vauraassa perheessä, opiskellut ja edennyt tekemään väitöskirjaa apurahojen turvin. Aiheena on 1400-luvulla perustettu Reichskammergericht, Saksalais-roomalaisen keisarikunnan tuomioistuin, jonka voi katsoa edeltäneen EUn tuomioistuimia. Matias päätyy lopulta jättämään käsikirjoituksena esitarkastukseen. Hän on tyylikäs humanisti, mutta täysin oppinut myös sen, kuinka yliopistossa kyrätään ja juoruillaan, nuoleskellaan ja puukotetaan selkään, jotta omat hankkeet edistyisivät ja muiden epäonnistuisivat viran saantia myöten. Hän tapaa lopulta surkean, kuolemaisillaan olevan äitinsä, joka on mahdollisimman kaukana unelmien äidistä.

Ylettömän köyhässä työläisperheessä kasvaneelta Tonilta ovat opinnot jääneet kesken. Hän on monen muun tapaan äkkiä loikannut tahkoamaan rahaa IT-osaamisellaan. Työnantajana on nelikymppinen, jonka Tonin mielestä on jo aika väistyä nuoremman porukan tieltä. Tonia vituttaa niin, että hänen suustaan tulvii ”vittu” joka käänteessä. Kirjan mittaan vehkeilyt ja vittuilut etenevät. Toni perustaa oman firman, saa mukaansa pari kolme työkaveriaan ja ison osan asiakkaista. Mutta, mutta: Tonin kaulassa kasvaa möykky. Se osoittautuu syöväksi, jota ollaan poistamassa, kun kirja päättyy. Lukijalle jää kuitenkin se vaikutelma, että tämä raskaitten elämäntapojen kolmikymppinen ei selviä. Syöpänä hänessä kytee koko mennyt elämä, niin isän kiihkeä taistolaisuus kuin äidin yhtä kiihkeä lahkolaisuus. Sen perua Toni käy salaa kirkossa ja rukoilee paranemista, mutta elää kuin viimeistä päivää, menee pahasti krapulaisena leikkaukseenkin.

Yhteisenä rakastettuna Emma on kuin toiselta planeetalta. Tämä ylilääkärin tytär on itsekin valmistunut lääkäriksi ja etenee hyvää vauhtia poliitikon urallaan. Siihen uraan tuntuu kytkeytyvän tarve koota koulukaverit yhteen: potentiaalisia äänestäjiä! Melko yliampuvalta ratkaisulta tuntuu se, että Emma huomaa tulleensa raskaaksi maattuaan samana päivänä sekä Matiaksen että Tonin kanssa. Seksillä hän tuntui pehmittäneen molemmat alttiiksi tekemään välttämättömiä kokousvalmisteluja. Kokouspäivänä hän sitten kertoo raskaudesta yhtaikaa kummallekin. Hän on hoitanut myös jälkiehkäisyn niin, ettei mitään lasta synny. Emma sanoo olevansa niitä naisia, jotka eivät lapsia hanki. Puolisoksi hän ottaa sellaisen miehen, joka kaikessa on valmis tukemaan vaimoaan. Sen paremmin Toni kuin Matiaskaan ei täytä uranaisen vaatimuksia.

Lukija on jo osannut odottaa, että katastrofiin päädytään. Osoiterumban hoitaneet "pojat" lohduttautuvat juomalla Emman viinat eivätkä näyttäydy muille. Matias ja Toni muodostavat dialektisesti kuin teesin ja antiteesin. Emma ja sikiö hänen kohdussaan voisivat olla synteesi, mutta nainen tekee mahdollisuuden tyhjäksi. Kolmikko hajoaa, ystävyys loppuu – samoin lupauksia täysi nuoruus.

Muistiinpanoistani löytyi muutamia kysymyksiä, joita kirjan henkilöt tuntuvat pohtivan: (1) Mikä ihmisen muovaa? (2) Kuka tai mikä minä olen? Elänkö kuvitelmissa? Mikä todellisuudessa pelottaa? (3) Mihin uskoa? Mitä uskonto antaa tai vaatii? (4) Mikä saa pojan inhoamaan isää? (5) Mitä ystävyys on, mihin se loppuu?

Suosittelen kesälukemiseksi.

Mikä tulossa?

Vaikka aurinko paistaa jokirannassakin, mieli kelaa yhä viime viikon Korfun-näkymiä. Rannalla istujan silmät alkoivat nimittäin vääjäämättä seuloa taivasta, kun korvat erottivat yhä kasvavan melun. Niin moneen otteeseen Gouvia baylla pörräsi vesitasoja, että kyseessä lienee reittiliikenne tai ainakin usein käytetty tilauslentomahdollisuus. Kerran jopa tuli etsityksi koneiden lentosatamaa paikallisen marinan kupeessa. Mutta rohkeus tai viitseläisyys ei riittänyt kävelyyn oikeasta portista laajalle laiturialueelle. Jäi siis selvittämättä, millä summalla olisi voinut pyrähtää vaikkapa Ateenassa.

Vettä ja toisenlaista vettä

Koleaan sadeaamuun herääminen saa huokaisemaan. Toista oli viime viikolla, jolloin sateisen Korfun säät sattumoisin suosivat niin, että enimmäkseen löysimme itsemme aurinkoisista paikoista. Retkillä hankkiuduimme vesille ja pääsimme myös hämäriin luoliin. Pikkukalojen parveilun paljastavan kuvan otin yhdessä niistä. Kaikkialla muuallakin meriveden kirkkaus häikäisi.

Pääskysten bongailua

Korfulla tuli kahdessakin paikassa seuratuksi pääskysten puuhia. Lounaskatoksessa viisi kiljuvaa nokkaa työntyi ammollaan pesän reunalle heti, kun emo pyörähti tarjoamaan ruokaa. Viikossa poikaset kasvoivat miltei ulos pesästä. Kuvien otto oli niin hankalaa, etten onnistunut nappamaan talteen hetkeä, jolloin emo olisi ollut näkyvissä. Videokameralla puuha ehkä olisi tuottanut tulosta, ellei sitten kärsivällisyys olisi pettänyt. Oman hotellihuoneen parvekkeelta näkyi suojaiseen katonrajaan kiinnitetty pesä, josta poikue jo pyrähteli lentoharjoituksiin, mutta palasi tämän tästä pesälle. Usein ne vain nokallaan hipaisivat pesää ja palasivat saman tien jatkamaan ilmabalettiaan lähistölle. Öitä ne näyttivät yhä viettävän pesän turvassa.

Enää muisto vain

Loma takana, muistot mielessä ja kuvat tallessa. Sain viettää pojantyttären kanssa viikon verran ruskettavia päiviä Välimeren saarella. Kirkas, alkukesän raikas vesi houkutteli meitä ja muita uimaan tämän tästä. Eipä enää täkäläinen raikkaus houkuttele pulahtamaan ulkosalla veteen. On siis keksittävä muita hauskutuksia!

Lomalle

Lähitunteina vähäinen laukkuni täyttyy varusteista, joilla tulisi selviytyä 12-vuotiaan kanssa viikko Korfulla. Onneksi matkakumppanilla on oma, iso ja toistaiseksi melko tyhjä laukkunsa. Sinne mummukin voinee mahduttaa jonkin pussukkansa. Niinpä näin lähtötunnelmissa toivotan kaikille koti-Suomessa pysytteleville lempeitä, puolipilvisiä ja miksei myös puolivallattomia kesäpäiviä. Kaikki kiusat loitolle! Kesäkuun puolivälissä jatkan bloggailua, jos hyvin käy.

Kaupunki olohuoneena

Ihmiset nauttivat kesästä jokirannassa. On meneillään oikea kaupunkitaidetapahtuma nimeltä Olohuone. Siitä löytyy tietoja soitteella www.olohuone.org. Tapahtumissa pääsee osaksi taideteoksia kuten tänään kolmelta Turku-radion happeningissa. On vain korva tarkkana kuunneltava ja noudatettava ohjeita. Yhtaikaa syntyy torille ja laajemmallekin alueelle levittäytyvä kollektiivinen teos - mikä se sitten lienee... Meneillään ovat myös Turun puhallinmusiikkijuhlat, ensimmäiset laatuaan. Niinpä kaikkina tämän viikon iltoina kaupunginkirjaston pihassa soivat torvet. Eilen esiintyi muun muassa Turun VPKn puhallinorkesteri, joka mainosti itseään vanhimpana yhtäjaksoisesti toimineena amatöörisoittokuntana. Ikää sille on kertynyt 130 vuotta. Konkarit olivat napanneet mukaansa myös kaksi upeaäänistä solistia. Heidän laulunsa oli valittu Suomen lipun päivän mukaisesti. Kelpaa nyt kaupunkilaisten nauttia jokirannassa myös kirjaston pihan antimista. Tilanne paranee entisestään, kun vanhan kirjastorakennuksen remontti lähikuukausina valmistuu.

Aamun askare

Saas nähdä, kuinka usein tulee tehdyksi se, minkä tänään sain aikaiseksi. Kävin nääs aamusaunassa ja -uinnilla Samppalinnan maauimalassa. Se on niin lähellä, että näen paikan parista ikkunastani joen vastarannalla tuuheiden lehtipuiden keskellä ja kuulen myös, kun siellä soitetaan musiikkia tai kuulutellaan. Vie vain muutaman minuutin kävellä ylös mäkeä uimalan kassalle. Lysti maksaa 2,5 euroa eläkeläiseltä, minkä ilomielin pulitan. Äkkäsin vasta pois lähtiessäni, että tapaus on kirjattava päivän jutuksi blogiin. Viime tingan kuva kielii päähänpistosta.

Viikkoja, kuukausia

Joitakin viikkoja sitten sain ystävältä lainaksi Reko ja Tina Lundanin kirjan, joka ilmestyi 2006 omistettuna äideille ja ystäville. Lainaniteeni on kahdeksatta painosta vuodelta 2007. Kansipaperin näkyvimmän osan skannasin ylle. Ehdin aloittaa lukemisen yökylässä ollessani, mutta kirja unohtui, kunnes viimeisen viikon tapahtumat suorastaan nostivat pienen opuksen esiin lukemattomien tekstien pinosta. Ja luetuksi tuli, tässä vaikutelmia:

Nimiösivulla tekijät määrittelevät teoksensa romaaniksi, jollainen se laveasti ottaen voikin olla. Silti pitäisin kirjaa paremminkin fiktiota hyödyntävänä dokumenttina, jossa omakohtaisesti koettu aivosyöpä vaikeutuvine vaiheineen on kuvattu toden mukaisesti, mutta samalla häivytetty sairaan ja hänen perheensä jäsenten kuvaa teosta varten luotuihin hahmoihin. Nekin edustavat perhettä, jossa nuorehko mies, isä, sairastaa ja nuori vaimo, äiti, vastaa yhä suuremmasta ja suuremmasta osasta perheessä. Tyttäriä molemmat suojelevat kovilta tosiasioilta niin sanotusti viimeiseen asti. Rakenne nojaa vuoropuheluun tai oikeammin miehen ja naisen päiväkirjamerkintöihin. Kirjan nimi Viikkoja, kuukausia tiivistää sen, kuinka sairaus etenee vääjäämättä ja vähin erin murtaa toiveet paranemisesta tai edes hengissä pysymisestä. Matkalla kohti loppua miehen ja vaimon keskinäinen suhde muuttuu. Epilepsiakohtaukset jättävät jälkensä myös lapsiin, jotka alkavat pelätä jäämistä kahden isän kanssa. Vaimo uupuu jo silkasta unen puutteesta. Kiukku auttaa jaksamaan kasautuvista tehtävistä, mutta raivonpuuskat kiduttavat ja kaduttavat. Ihmeeltä vaikuttaa se, kuinka mies, Aki, saa sairaat aivonsa yhä uudestaan ruoskituksi luomistöihin. Hän kirjoittaa ja ohjaa näytelmiä, vaikka hädin tuskin löytää kotonaan sänkyynsä saati vessaan. Viimeisenä suurena leiskahduksena mies suoltaa käsikirjotuksen nyt käsiteltävään "romaaniin", johon vaimo, Minna, antaa omat päiväkirjamerkintänsä materiaaliksi. Olennaisten kokemusten sanoiksi saamista ja tuomista muiden ihmisten ulottuville Aki pitää kulttuurin suurimpana saavutuksena. Hän etsii kirjoittamalla yhteyttä ihmisiin ja tietää, että "mukana oli myös itsensä esiintuomista, koska viestintä oli yksipuolista. Minä kerroin ajatuksistani ja tunteista lukijalle, lukija ei minulle." (s. 110) Reko Lundania ei enää ole kuulemassa minun lukijakommenttiani. Tuskin myöskään Tina Lundan osuu sitä näkemään. Silti sanon, että luin kirjan lähes henkeäni pidätellen. Muistan muutaman vuoden takaisia tuntojani omaishoitajana - paljon kirjan henkilöitä vanhempana - ja ihmettelen taidokasta rohkeutta, jolla "romaanin" Aki viiltää itseään auki ja asettuu myös Minnan nahkoihin. Aki tuntuu ruoskivan itseään näyttämällä itsekeskeisyytensä, tuskastuttavuutensa, sairautensa lohduttomuuden Minnan kautta, mutta hän näyttää myös vaimon sitkeän kestämisen. Lopulta sairaskin kasvaa pitämään huolta rakkaastaan. Ja lukija pysähtyy pohtimaan elämän arvokkuutta sen huimassa rajallisuudessa.

Mihin menis?

Aamu on ollut päätöksen tekemisen vaikeutta täynnä. On näet niin, että kaupungin edullisella 60+-kortin tarjoamilla mahdollisuuksilla itseään hoitavien liikuntaryhmät taukoavat kesäksi. Kuntosaleihin pääsee vielä tämän viikon. Juuri tänään olisi tutun ryhmäni viimeinen mahdollisuus hikoilla tunti eri laitteissa ja huhkimisen pääteeksi nauttia vielä kuuma hetki saunassa. Mutta kun ei haluta. Ajatukset seilaavat lopun ajoissa, joita serkku tuskissaan käy läpi sairaalan vuoteessa. Pitää pysytellä puhelinten ulottuvilla, että pääsen lähtemään hänen luokseen, jos kutsu käy jo ennen iltapäivää. Haikeana mietin kaikkia niitä tapahtumia, joihin olimme suunnitelleet menemistä yhdessä. Yksi niistä olisi ollut kuvissa kukkiva Gerberauni. Se on tämän viikon ihailtavissa Tuomiokirkon edustalla.

Turussa torvet soivat

Jokirannassa vietetään puhallinmusiikkiviikkoa. Kuulin, että "varaslähtönä" jo klo 14 toriväki sai paitsi kuunnella soittoa myös ihailla kuviomarsseja. En osunut paikalle, mutta sattumoisin vähän ennen neljää pujahdin rantakadulta uuden kirjastokorttelin piha-aukiolle. Mitä näinkään: paljon ihmisiä penkeillä odottamassa orkesteria! Liityin seuraan. Kohta alkoi tapahtua, kun etualalle marssi Puolustusvoimien varusmiesorkesteri. Koitti puhallinviikon avajaishetki. Ja sitten alkoi ihanasti soida. Puolisen tuntia ennätin nauttia musiikista, ennen kuin jatkoin matkaani serkun luo sairaalaan kertomaan päivän tapahtumista.